Showgirls

Alankomaista Hollywoodiin rantautunut Paul Verhoeven on yksi suosikkiohjaajistani, jonka uralta löytyy todellisia helmiä. Robocop (1987) on ollut yksi lempielokuvistani viimeiset 20 vuotta ja nykyään olen jopa tullut asian suhteen ulos kaapista. Toinen suosikkini on Total Recall (1990), jonka pääosassa pällistelee Itävallan lahja meille huonojen elokuvien ystäville. 

Jo vuosia olen kuullut huhuja, joiden mukaan Verhoevenin elokuva Showgirls (1995) olisi todellinen kurafilmi, oikea kalkkunoiden kalkkuna. Jotkut elokuvat ovat todellakin maineensa veroisia. Showgirls on todennäköisesti syntynyt siten, että Cosmopolitanin vuosikerta ja krapulaoksennus on vedetty blenderissä sekaisin ja sen jälkeen heitetty filmille.

Elokuva kertoo Nomi Malonesta (Elizabeth Berkley), joka saapuu Las Vegasiin luodakseen itselleen tanssijan uran. No, koska jostain on aloitettava, niin Nomi päätyy strippibaariin nakuilemaan. Nomin unelma on kuitenkin päästä nakuilemaan ”tyylikkääseen” suuremman luokan tanssiproduktioon. Show`n tähtenä keekoilee Gina Gershonin esittämä Cristal Connors, joka tapailee taustalla työskentelevää liikemiestä Zack Careyta (Kyle MacLachan), joka taas viehättyy Nomista. Tästä "nerokkaasta" ja ei ollenkaan ennalta arvattavasta juonikuviosta seuraa yliampuvaa draamaa ja vosuilua. Kumpaakin elementtiä Verhoeven annostelee reilulla kädellä. Katsoja tuntee olevansa kuin koiranäyttelyn tuomari, jonka pitäisi valita näyttelyn paras narttu.

Showgirls on saippuaoopperamuotilla toteutettu kertomus viihdeteollisuuden pimeästä puolesta. On vähän häpeällistä kuvata elokuvan tarinaa näinkin monisanaisesti, koska se ei ansaitse sitä. Reginasta ja vähän tuhmemmasta Harlekiini-kirjasta vohkitun juonen kruunaavat keskimäärin kauheat henkilöhahmot ja pöljä näyttelijätyö (mainiota Gina Gershonia lukuunottamatta). Elokuvan kammottavuutta lisäävät jopa Top Gunin lemmiskelykohtausta kiusallisemmat intiimikohtaukset, joiden hekumallisuus on ehkä jossain housuun kakkaamisen tasolla.

Tarina tai henkilöhahmot eivät ole kuitenkaan keskiössä tässä rainassa. Verhoevenin elokuvan ehdottomasti tärkein elementti ovat tissit. Katsoja ei voi, sukupuolesta ja seksuaalisesti suuntautumisesta riippumatta, olla huomioimatta elokuvassa esiintyviä lukuisia maitorauhasia. Elokuvan motiivi on todennäköisesti runsas hinkkien ja paljaan pinnan näyttäminen valtavirtaelokuvassa, mutta silleen satiirisesti. 

Ehkä ei kannata kuitenkaan liikaa pohtia, miksi Showgirls on tehty. Katsoin viime vuoden puolella Mark Cousinsin dokumenttisarjaa Elokuvan tarina (The Story of Film: An Odyssey, 2011), jossa haastateltiin Verhoevenin kanssa yhteistyötä tehnyttä käsikirjoittajaa Edward Neumeieria. Neumeier kertoi Verhoevenin 1990-luvun tuotantoon kuuluvan Starship Troopersin (1997) taustoista. Verhoeven olisi halunnut tehdä elokuvan saksalaisista nuorista, jotka vuonna 1935 päättävät aatteen palosta liittyä kansallissosialistiseen puolueeseen. Tästä  ei voinut Hollywoodissa ihan tuollaisenaan tehdä elokuvaa, mutta tieteiselokuvissa tunnetusti rajoja voi venyttää, joten kyseinen idea päätyi Starship Troopersiin. Lopputuloksena on hieno satiirinen tieteispläjäys.

Olisi kiinnostavaa tietää, millainen amerikkalaiseen elokuvatuotantoon sopimaton ajatus Verhoevenilla on ollut mahdollisesti Showgirlsin taustalla. Toisaalta, tarvitseeko ihmiskunta kyseistä tietoa?

Branch