JCVD

Fetissini Jean-Claude Van Dammen elokuviin alkoi vuosia sitten nähdystä elokuvasta, jossa Jean-Clauden esittämä muotifirman työntekijä jahtasi hongkongilaista farkkujenväärentäjä-/terroristiliigaa jossain päin Aasiaa. Tiukoissa pöksyissään Damme latasi huolella pataan vihulaisia, jotka olivat piilottaneet farkkujen niitteihin mikropommeja. Mahtavin juoni koskaan! Leffassa oli käsittämätöntä komiikkaa ja vakavuutta samassa paketissa, juuri oikeassa suhteessa. Olin koukussa.

Knock Off (1998) oli ensikosketukseni Dammeen, tämän jälkeen näyttelijän elokuvia on tullut nähtyä useita. Liian monia sanoisi joku. Suurin osa niistä edustaa kuvatun kaltaista perinteistä B-luokan action-kuraa, mutta mukaan mahtuu muutamia oikeastikin loistokkaita vetoja, kuten Dammen läpimurtoelokuva Bloodsport (1988) tai Dolph Lundgrenin kanssa tehty Universal Soldier (1992).

Van Dammen viimeaikaisesta tuotannosta haluaisin nostaa esiin vuoden 2008 yllätyskuvan JCVD, sillä kyseessä on monelta osin poikkeuksellinen Van Damme -elokuva. Ensinnäkin elokuva sijoittuu Belgiaan, JC:n vanhoille kotikulmille Brysseliin. Toiseksi elokuvassa puhutaan poikkeuksellisesti huonon englannin sijaan ranskaa. Tämä on sinänsä sääli, sillä nyt katsojille ei kerrota vauhdikasta tarinaa siitä, miksi amerikkalaisella miehellä on ranskalainen aksentti ("Hän on yhdysvaltalaisen isän lapsi, mutta hän kasvoi Indokiinassa kaksin ranskalaisen yksinhuoltajaäitinsä kanssa"), mutta toisaalta äidinkieltään puhuva Van Damme on huomattavasti parempi näyttelijä kuin englantia raiskaava versionsa.

Miksi elokuvassa nyt sitten näin villiksi on heittäydytty? No, koska JCVD on mokumentaarin oloinen tarina filmitähti ja kansallisikoni Jean-Claude Van Dammesta, joka postireissullaan joutuu ryöstön silminnäkijäksi ja lopulta ryöstäjien panttivangiksi. Tästä seuraa huvittavia tilanteita postiryöstäjien kärttäessä filmitähdeltä vinkkejä tappelemiseen ja paikallisten poliisien luullessa uransa aallonpohjassa pyörivän Dammen olevan ryöstön takana. Sen verran peruskauraa juoni kuitenkin on, että oikeasti Damme pyrkii pelastamaan loput panttivangit ja saattamaan pahat pojat oikeuden eteen. Pahikseksi ei siis ole heittäydytty.

Aivan puhtoisesti ei Damme kuitenkaan elokuvassa käyttäydy, sillä hän tarvitsee epätoivoisesti rahaa maksaakseen huoltajuuskiistaa käsitteleville lakimiehilleen ja verottajalle kertyneitä rästejä pois. Alun kuvaus vanhenevasta ja väsyneestä Dammesta ö-luokan elokuvan kuvauksissa jossain päin Kaukoitää antaa ymmärtää, että paremminkin on action-elokuvien kultapojalla joskus mennyt. Kunnon duuneja ei löydy, ja nyt kammottava ex-vaimo aikoo vielä viedä Brysselin muskeleilta oikeuden lapseen.

Damme näyttelee uskottovasti rooliaan kehäraakkina sankarina ehkäpä siksi, että joltain osin elokuvan juoni liippaa läheltä JC:n omaa elämää. Parhaimmillaan Damme onkin elokuvan keskivaiheilla minuuttien mittaisessa tilitysmonologissa, jossa Belgian lahja elokuvamaailmalle kertoo elämänsä virheistä syrjähypyistä huumeisiin. Aiheeseen perehtynyt katsoja tietää, että viimeistään tässä vaiheessa elokuvaa äänessä ei ole enää elokuvatähti Jean-Claude Van Damme, vaan urallaan ja yksityiselämässään 1990-luvulla melkoisesti säätänyt Jean-Claude Van Varenberg. Katsojallakin on tippa linssissä. Tämän jälkeen elokuvan intensiteetti ja ote katsojasta alkaakin sitten valitettavasti hieman hiipua perinteisen räiskinnän lisääntyessä. Kaikkea en tässä paljasta, mutta loppussa elokuva kuitenkin saa hieman lisäpisteitä, näyttelijän aikaisemmasta tuotannosta poikkeavalla loppuratkaisullaan. Jaksakaa siis viime metreille asti.

JCVD on viihdyttävän huono elokuva, jonka jälkeen pahimmankin kyynikon on myönnettävä, että on se Jean-Claude vaan Helvetin Hyvä Jätkä. On myös miellyttävä nähdä, että kaikki action-tähdet eivät ota itseään ihan niin vakavasti. Elokuvassa Van Damme saa nauraa itselleen ja imagolleen. Jos elokuvan jälkeen jää sellainen olo, että herran elämä kiinnostaa laajemminkin, voin lämpimästi suositella muun muassa TV5-kanavalla pyörinyttä dokumenttisarjaa Jean-Claude Van Damme: Behind Closed Doors (2011). Väittävät sen olevan tosi-TV:tä, mutta minusta se on hieno kuvaus yhden miehen matkasta Brysselin kaduilta Hollywoodin loistoon. Matkan varrella tavataan JCVD:n miljoona löytökoiraa, ex-kehonrakentajavaimo, jonka JC kolapäissään meni kerran jättämään, action-tähden uraa tavoittelevat lapset ja JC:n ukrainalainen oligarkkiystävä. Van Damme tekee cameo-rooleja venäläisessä historiallisessa komediassa, kyykyttää alokkaita ranskalaisessa pikkutuotannossa, dokaa, rukoilee, itkee, käy päivittäin solariumissa ja haaveilee paluusta ottelukehään puolta nuorempaa thaiboxing-mestaria vastaan. Kaikki tämä JCVD-lippis tiukasti päässä. On se vaan niin äijä!

Deadlock