Zohan – Lupa saksia

Maailmassa on hyvää komediaa ja maailmassa on huonoa komediaa. Sitten on Adam Sandler. Mieheltä, jonka tuotantoon kuuluvat muun muassa elokuvat Juomahemmo (1998) ja Little Nicky (2000), ei voi komediallisella saralla odottaa kovin paljon, mutta rajansa kaikella. Dennis Duganin ohjaama kreisikomedia Zohan – Lupa saksia (You Don't Mess with the Zohan, 2008) on kauniisti sanottuna Sandlerin luovuuden kaivon pohjalta kaivettua kuraa. Elokuva kuuluu sarjaan "Repen karaoke-esitys firman pikkujouluissa", eli sysipaska veto, joka näyttää ja kuulostaa parhaalta alkoholimyrkytyksen aiheuttamassa koomassa.  

Itse asiassa kun näin elokuvan ensimmäisen kerran, olin humalassa. Päihtynyt tilani ei mainittavasti parantanut elokuvakokemusta. Uskokaa minua, kun sanon, että ennen elokuvan katsomista kannattaa piilottaa kaikki terävät esineet asunnosta. Halu tökkiä itseä silmämuniin elokuvan aikana on vahva. Mainitsinko muuten jo, että elokuva on ehdoton suosikkini Sandlerin tuotoksista?

Zohan – Lupa saksia kertoo Israelin erikoisjoukkojen sotilaasta Zohanista, joka lavastaa oman kuolemansa päästäkseen eroon ainaisesta sotimisesta. Mossadin legendaarisimmalla taistelijalla on kuitenkin päätökseensä toinenkin syy. Sen sijaan, että Zohan jatkaisi palestiinalaisten niittaamista, haluaa hän vaihtaa identiteettiään ja muuttaa hiusstylistiksi New Yorkiin.

Älytön juoniko? No, kyllä. Adam Sandler on merkitty elokuvaan käsikirjoittajaksi, mutta jotenkin koko hommasta paistaa läpi, että todellisuudessa asialla ovat olleet viisivuotiaat ADHD-kakarat lähipuistosta. Sen verran kunniakkaasti pissa- ja kakkajutut ovat edustettuina. Tässä elokuvassa ammutaan niin pahasti yli, että Hamasin raketit jäävät toiseksi.  Elokuvassa on niin käsittämättömän paljon perseilyä eri suuntiin ja eri tasoilla, että tämä on nähtävä uskoakseen todeksi. 

Kunnia filmin sekoilufaktorin noususta kuuluu pääosanesittäjälle ja hänen herkälle tulkinnalleen israelilaismiehen kamppailusta sodan jaloissa. Tässä miehessä tiivistyy sukupolvien kumuloitunut tieto ja tuska yhteen pakettiin sellaisella intensiteetillä, että vastaavaa Zeigeist-tulkintaa ei ole nähty sitten Hermann Hessen. Zohan on mies, jolla on unelma, ja hän on valmis rikkomaan sukunsa vuosisataisia tappamistraditioita vain tavoitellakseen onnea ja rakkautta toisaalla. Tämä on niin kaunista. Kysymysmerkiksi tosin jää, miksi ennen Amerikkaan muuttamista Zohanin ulkomuoto muutetaan maskuliinisesta YTM-yksilöstä (ei yhteiskuntatieteen maisteri, vaan se toinen YTM) olennoksi, joka muistuttaa  Petri Pennan ja Markus Selinin salaisen rakkauden yön lopputulosta. Olisi kai valepukuja nyt löytynyt lähempääkin kuin Hampurin Gay Pride -paraatista. Yhtäkkiä Zohanin naamakarvoitus on mallia 1990-luku ja vaatteet on varastettu Scooterin taustatanssijoilta. Näyttävätkö israelilaiset mieskampaajat todella tuolta? Ilmeisesti.

 

                                                         Tralieraddict.com

No, Liberace-generaattorin läpi työnnetty Zohan päätyy lopulta Amerikkaan apupojaksi vararikon partaalla olevaan palestiinalaiskampaamoon. Sanomattakin selvää, että puljun omistaja sattuu olemaan Miss "geneerinen lähi-itä-hottis"- kisoista karannut tosibeibe. Tukan leikkaamisen sijaan Zohan keskittyykin lähinnä esittelemään erikoiskykyään, erityisen voimakasta seksuaaliviettiään. Arvatkaapa nyt tytöt ja pojat, mikä on Adam Sandlerin mielestä hassua? No, tissien ja runsaiden häpykarvojen jälkeen hulluinta, mitä elokuvaan keksittiin, on luonnollisesti mummojen paneminen. Luonnollisesti. Kun nuori ja kaunis ei aluksi innostu, käy Zohan mummeleiden kimppuun. Elokuvan keskivaiheilla katsoja saa kiemurrella myötähäpeästä, kun Zohan hinkkaa pyöräilyshortseissaan (!) kiimaisia harmaita panttereita ja panee heitä tämän jälkeen takahuoneessa, niin että kampaamotuotteet lentelevät hyllyltä. Tämä on oikeastaan niitä asioita, joita kenenkään ei tulisi nähdä.

Jos elokuva jatkaisi totaalisella överihassuttelulinjallaan läpi paskan, jaksaisi se naurattaa ihan loppuun saakka. Ennalta-arvattavan ja samalla jotenkin epäuskottavan (Zohan näyttää kuitenkin parrakkaalta Teuvo Lomanilta!) rakkaustarinan vallatessa panojuonelta tilaa, muuttuu koko elokuvan meininki loppua kohden kesymmäksi ja samalla vähemmän hauskaksi. Ja tämä on huutava sääli! Tämän sanottuani, on tosin kyllä pakko todeta, että lopun mieletön joukkotappelu palestiinalaisten ja israelilaisten yrittäjien välillä saa muutamat intifadat näyttämään päiväkodin takapihan sotaleikeiltä. Kunpa tätä samaa energiaa olisi saatu koko elokuvan loppuun! Alun hot shots -henkisten taistelukohtausten, halpahintaisen huumorin ja ikäihmisten raivoisan seksualisoinnin virittämä "tarina" olisi kyllä jaksanut kantaa loppuun saakka ilman turhia imelyyksiä.

Elokuvan huumori perustuu seksiin, stereotypioihin arabeista, seksiin, stereotypioihin israelilaisista ja seksiin. Lisäksi elokuvan koskettavimmassa kohtauksessa mies (Rob Schneider) kertoo lämpimästä suhteestaan vuoheen, eli tällä tasolla liikutaan. Läpi elokuvan viljellään myös hassuja aksentteja ja ulkomaalaiselta kuulostavia sanoja, kuten muchentuchen ja onpa elokuvaan päässyt mukaan uskomattoman hauska ja samalla häpeättömän rasistinen kohtaus Hizbollahin asiakaspalvelunumeroon soittavista amatööriterroristeista. Jos ei elokuvasta muuta käteen jää, niin ainakin katsoja oppii sen, että jokaisessa arabissa asuu sisällä pieni terroristi. Tällaista tulee kunnon amerikkalaisen komedian olla! Jos tässä ei ole vielä teille suositusta tarpeeksi, niin lisätään ilotulitukseen vielä Mariah Carey, jonka roolisuoritus saa Kristen Stewartin näyttämään lahjakkaalta. Tämä elokuva on kulttuuriteko! 

We are the world

Zohanissa on kyllä puutteensakin. Ainoa todellinen ongelmani (elokuvan totaalisen huonouden lisäksi), on sen mukavakava taustavire. Käsikirjoittajana toimineella Sandlerilla on elokuvaa rakentaessaan ollut selvästi joku vahva rauhansanoma mielessään. Ja paskan latvat, sanon minä. Jos tehdään kreisikomediaa, niin sitten räjäytellään mallipoikia friikeissä bensiinionnettomuuksissa, eikä leikitä Boutros Boutros-Ghalia. Mitä elokuvan taustatiimi oikein ajatteli? Mossad-taistelijat näyttävät hörsöhinteiltä, kaikki arabit ovat tyhmiä ja/tai terroristeja, mutta mitä me oikeastaan halusimme tällä elokuvalla sanoa on, että meidän kaikkien tulisi olla ystäviä keskenämme. Vapauttakaa rauhankyyhkyt. Missä on Michael Jackson? Haluan kuulla maailmanrauhasta kertovan pateettisen laulun! 

Onko tämä nyt se oikea kanava lähi-idän saattamiseksi rauhan tilaan? En usko. Korkeintaan israelilaiset ja palestiinalaiset voivat jatkossa yhdistää voimansa yhteistä vihollistaan, Adam Sandleria, vastaan. 

Deadlock