torstai 21. helmikuuta 2013

Huonoimmat Oscar-voittajat kautta aikain

Vuoden 2013 Oscarit jaetaan tämän viikon sunnuntaina. Suomessa Hollywoodin loistoa pääsee ihastelemaan maanantainvastaisen yön suorassa lähetyksessä Nelosella. Parhaan elokuvan Oscarin ovat vuosien varrella pokanneet monet loistavat elokuvat, mutta aina silloin tällöin voittajaksi julistetaan myös hieman kyseenalaisia valintoja. Oscar-viikon kunniaksi Huonojen elokuvien kerho on listannut Top 5 -listan menneiden vuosien käsittämättömimmistä Oscar-voittajista.

Chicago
Meillä on vieläkin vaikeuksia uskoa, että Chicago (2002) vei parhaan elokuvan pystin 2003. Samana vuonna ehdolla olivat kuitenkin Pianisti, Tunnit, Gangs of New York ja Sormusten herran Kaksi tornia. Siis oikeasti. Laulava Richard Gere.

Forrest Gump

Historia näyttää aina siloisemmalta kun sen esittää jälkeenjääneen tyypin näkökulmasta. Forrest Gumpissa (1994) on hieno soundtrack, muuten se on todella ärsyttävä elokuva, jossa esiteltävät elämänviisaudet saavat Paulo Coelhon näyttämään nerokkaalta ajattelijalta.

Kaunis mieli 

On ihan ymmärrettävää, että matemaatikko John Nashista kertovassa elokuvassa päähenkilön sairastamasta skitsofreniasta riittää juonenjuurta enemmän kuin peliteoriasta ja siihen liittyvästä matemaattisesta mallintamisesta. Kaunis mieli (2001) on kuitenkin huono elokuva. Russellin suoritus on puisevan teennäinen ja draamaa väännetään rautalangasta. Mielisairaus esitetään hassuna pikku ominaisuutena ja mulkkuus ja aggressiivisuus ihailtavina luonteenpiirteinä. Jennifer Connelly näyttelee uskottavasti kaunista ja Paul Bettany vähemmän uskottavasti mielikuvitusystävää.

Rakastunut Shakespeare
Pitkään on tullut pohdittua, mikä Rakastuneessa Shakespearessa (1998) ottaa päähän. Sitten se iski. Ei saatana, sehän muistuttaa Titanicia! Yläluokkainen vosu ja taiteilijarenttu heilastelevat, tosin Joseph Fiennes ei kuole lopussa.

Titanic
Ah, Titanic (1997). Kaksi ja puoli tuntia todella yllättävää laivan uppoamista ja päälle liimattua rakkaustarinaa. Älähtäviä romantikkoja muistuttaisin, että Jack valitsi mieluummin hukkumiskuolon arktisissa vesissä kuin loppuelämän Rosensa kanssa. Leonardo DiCaprion lisäksi elokuvassa on myös Celine Dionin musiikkia. Titanic on elokuva, jonka jälkeen toivoo itsekin olevansa 3798 metrin syvyydessä Pohjois-Atlantilla.

Huonojen elokuvien kerho haluaa antaa erityismaininnan Sademiehelle (1988), joka on lämminhenkinen elokuva Tom Cruisesta ja autismista. Jos siihen vielä lisäisi Gladiaattorin (2000) symboliset  viljapeltokohtaukset ja Mel Gibsonin perän Braveheartista (1995), niin kasassa olisi kaikkien aikojen voittajaelokuva.

Deadlock ja Branch

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti