Huonojen elokuvien kerho on The Huffington Postin innoittamana laatinut listan elokuvista, jotka pahoittavat aikuisten mielen. Alkuperäinen listahan käsittää 40 elokuvaa, jotka saattavat aiheuttaa lapsille pahan mielen. To be fair, nico-petterit saavat traumoja lähes kaikesta, alkaen iskän saunaoluesta, päätyen väärin paketoituihin joululahjoihin, joten Bambin äidin kuolema ei paljon vaakakupissa paina. Aikuiset ovat kuitenkin eri asia ja haluammekin suojella herkkää aikuista mieltä elokuvataiteen aiheuttamilta järkytyksiltä. Tässä siis kymmenen pahinta "kierrä kaukaa" -elokuvaa. Moni kakku päältä kaunis, mutta sisältä täyttä torttua.
Armageddon (1998)
Bruce Willis kuolee elokuvassa aivan liian myöhään ja ihmiskunta selviää. Tämä on ilmiselvä vääryys! Lisäksi Ben Affleck itkee ja laulaa.
Pearl Harbor (2001)
Elokuva, jossa Amerikka voittaa Pearl Harborin pommituksen. Ei ole sellaista historiallista "vääryyttä", jota Hollywood ei voisi jälkikäteen korjata. Edelleen pisteitä Ben Affleckin itkusta.
Van Helsing (2004)
Hugh Jackman ei itke, mutta on ainoastaan yhden kerran ilman paitaa elokuvan aikana. Aivan selvä rahat takaisin -tapaus!
Kaikki Transformers-elokuvat (vuodesta 2007 ikuisuuteen)
Ja rahoista puheen ollen. Tarvitseeko edes eritellä, miksi näistä elokuvista tulee paha mieli? Lisäksi Megan Fox vaihdetaan siihen melkein yhtä kuuman, muttei sit ihan kuitenkaan -pimuun. Paha mieli tulee.
Kaukainen maa (1992)
Tortusta voi myös saada iloa. Tästä elokuvasta voidaan sanoa vain yksi asia: Tom Cruisen irlantilaisaksentti. Ahahahahahahaaaaaaaaaaa!
Avatar (2009)
Tai sitten ei... Haluatko nähdä heikon Pocahontas-elokuvan? Siinä tapauksessa katso mieluummin Disneyn piirretyn sysipaska kakkososa. Avatar kierrä kaukaa!
Vihreä maili (1999)
M. Night Shamalambadan jalanjäljissä tehty huhuuu-elokuva. Tilaisin yhden teloituksen itselleni, kiitos.
Sinulle on postia (1998)
Mukaromanttinen elokuva modeemin välityksellä toimivasta "rakkaussuhteesta". Tässä on 1990-luku pahimmillaan. Hyvin kaukana romanttisesta ysärin treffileffasta. Tilalle suositamme esimerkiksi kovaa pornoa; näyttelijäsuoritukset ja pääparin kemiat ovat sellaisessa yleensä samaa tasoa tämän tortun kanssa. Still a better love story than Twilight!
Romeo+Juliet (1996)
Josta pääsemmekin ysärin Twilightiin! Claire Danesin ura valkokankaalla (lahnana ennen Kristen Stewartia!) oli tämän jälkeen yhtä kuollut, kuin elokuvan nimikkopari.
Mutta osataan sitä muuallakin, kun Ameriikoissa...
Reikä sydämessäni (2004)
Lukas Moodyssonin "taide"-"elokuva" Reikä pyllyssäni kertoo lähinnä siitä, että pohjoismaissa on pahoinvoivia elokuvaohjaajia.
Kotimaisena bonuksena haluamme vielä mainita Markus Selinin tuottamat elokuvat (1986-), erityisesti Matin, Levottomat-trilogian ja Vares-elokuvat. Markus, olet tehnyt hienoa työtä köyhän miehen Jerry Bruckheimerina, mutta erikoistehosteiden sijaan olet tuonut suomalaiseen elokuvaan lisää tissejä, rehellistä isäm maallista känniä ja alastonta Jasper Pääkköstä. Jatka samaan malliin!
Branch & Deadlock
tiistai 31. joulukuuta 2013
tiistai 24. joulukuuta 2013
Yksin kotona
Chris Columbuksen ohjaama Yksin kotona (Home Alone, 1990) pääsi Huonojen elokuvien tämän joulun jouluelokuvaksi yksimielisesti. Tämä johtuu tosin siitä, että tänäkään vuonna emme pystyneet katsomaan Star Wars Holiday Specialia. Lupaamme katsoa sen ensi vuonna. Tänä vuonna olemme katsoneet kaksi (huom. KAKSI!1!1!1!) Timo Koivusalon elokuvaa ja haluamme huomauttaa, että ihmismielellä on rajansa. Se raja on nyt ylitetty moninkertaisesti. Voimme kertoa, että aivoon sattuu ja pahasti. Onneksi Timo Koivusalo ei ole vielä ohjannut jouluelokuvaa.
Yksin kotona on komedia lapsen heitteillejätöstä. Tosin itselläni ei ole koskaan ollut sympatioita Kevin McCallisteria kohtaan. Kyseessä on kuitenkin lapsi, joka tarvitsisi vähemmän pehmoilua ja enemmän rajoja sekä suuremman Ritalin-annoksen. Mutta ennen kaikkea Yksin kotona on huono jouluelokuva. Siinä on kaikki huonon jouluelokuvan piirteet: ärsyttävät lapsihahmot, ärsyttävät aikuishahmot, ärsyttävät lapsihahmot, käsittämätön spedeily, ja lopussa juustoinen opetus perheen ja yhdessäolon ja joululahjojen tärkeydestä. Mainittiinko jo ärsyttävät lapsihahmot? Suurimman osan elokuvasta valkokankaalla peeloilee vain yksi lapsihahmo, jota tulkitsee ikimuistettavasti Macaulay Culkin, mutta se riittää. Yleensä ärsyttävä lapsihahmo lähinnä ärsyttää, mutta Culkinin roolisuoritus saa toivomaan pakkosterilisaatiota ja mahdollisuutta aborttiin viikolle 976 asti.
Itse elokuvahan kertoo Amerikan Espoossa asuvasta McCallisterin perheestä, joka lähtee Pariisiin jouluksi ja unohtaa Kevin-pojan (vahingossa?) kotiin. Kuka tahansa normaali lapsi saisi eeppiset traumat, mutta koska kyseessä on ärsyttävä lapsihahmo huonossa jouluelokuvassa, niin tästä saadaan aikaan "viihdettä". Tietysti tyhjää asuntoa vaanivat murtovarkaat (Joe Pesci ja Daniel Stern) ja Kevin joutuu puolustamaan kotiaan käyttäen mielikuvitustaan, jota ei ole pilattu adhd-lääkityksellä. Elokuvan loppupuoli onkin täynnä jouluista sarjakuvaväkivaltaa.
Tyypillistä tässä blogissa arvioitaville elokuville on se, että ne saavat katsojan toivomaan päähenkilön pikaista ja mielellään sadistisilla keinoilla toteutettavaa kuolemaa. Yksin kotona ei ole poikkeus tästä säännöstä. Valitettavasti katsoja joutuu tälläkin kertaa pettymään siitä huolimatta, että elokuva todella väkivaltainen koko perheen viihde-elokuvaksi. Tosin kukaan ei ihan tosissaan loukkaannu ja elokuvan antagonistit saavat lähinnä vähän naarmuja ja mustelmia, vaikka oikeassa elämässä hassunhauskojen ansojen seurauksena olisi todennäköisesti kuolemaan johtavat päävammat. Yksin kotona on jälleen hieno esimerkki siitä, miten elokuvaväkivaltaa käytetään väärin. Elokuvaväkivallan ei kuulu olla hauskaa, paitsi Peter Jacksonin varhaistuotannossa, Arnold Schwarzeneggerin elokuvissa ja Robocopissa sekä blogistien mielivaltaisesti määrittelemissä teoksissa.
Jouluna kuuluu viettää aikaa yhdessä läheisten kanssa, joten Huonojen elokuvien kerho ei suosittele tätä jouluelokuvaa kenellekään, koska se saa tarttumaan pulloon ja ajamaan perheen kirveen kanssa hankeen. Tosin emme suosittele myöskään jouluaattona televisiosta tulevia Tom Cruise- ja Adam Sandler -elokuvia. Syökää hyvin ja pitäkää telkkari kiinni. Hyvää Joulua!
Branch
Ps. Deadlock toivottaa myös hyvää joulua!
Yksin kotona on komedia lapsen heitteillejätöstä. Tosin itselläni ei ole koskaan ollut sympatioita Kevin McCallisteria kohtaan. Kyseessä on kuitenkin lapsi, joka tarvitsisi vähemmän pehmoilua ja enemmän rajoja sekä suuremman Ritalin-annoksen. Mutta ennen kaikkea Yksin kotona on huono jouluelokuva. Siinä on kaikki huonon jouluelokuvan piirteet: ärsyttävät lapsihahmot, ärsyttävät aikuishahmot, ärsyttävät lapsihahmot, käsittämätön spedeily, ja lopussa juustoinen opetus perheen ja yhdessäolon ja joululahjojen tärkeydestä. Mainittiinko jo ärsyttävät lapsihahmot? Suurimman osan elokuvasta valkokankaalla peeloilee vain yksi lapsihahmo, jota tulkitsee ikimuistettavasti Macaulay Culkin, mutta se riittää. Yleensä ärsyttävä lapsihahmo lähinnä ärsyttää, mutta Culkinin roolisuoritus saa toivomaan pakkosterilisaatiota ja mahdollisuutta aborttiin viikolle 976 asti.
Itse elokuvahan kertoo Amerikan Espoossa asuvasta McCallisterin perheestä, joka lähtee Pariisiin jouluksi ja unohtaa Kevin-pojan (vahingossa?) kotiin. Kuka tahansa normaali lapsi saisi eeppiset traumat, mutta koska kyseessä on ärsyttävä lapsihahmo huonossa jouluelokuvassa, niin tästä saadaan aikaan "viihdettä". Tietysti tyhjää asuntoa vaanivat murtovarkaat (Joe Pesci ja Daniel Stern) ja Kevin joutuu puolustamaan kotiaan käyttäen mielikuvitustaan, jota ei ole pilattu adhd-lääkityksellä. Elokuvan loppupuoli onkin täynnä jouluista sarjakuvaväkivaltaa.
Tyypillistä tässä blogissa arvioitaville elokuville on se, että ne saavat katsojan toivomaan päähenkilön pikaista ja mielellään sadistisilla keinoilla toteutettavaa kuolemaa. Yksin kotona ei ole poikkeus tästä säännöstä. Valitettavasti katsoja joutuu tälläkin kertaa pettymään siitä huolimatta, että elokuva todella väkivaltainen koko perheen viihde-elokuvaksi. Tosin kukaan ei ihan tosissaan loukkaannu ja elokuvan antagonistit saavat lähinnä vähän naarmuja ja mustelmia, vaikka oikeassa elämässä hassunhauskojen ansojen seurauksena olisi todennäköisesti kuolemaan johtavat päävammat. Yksin kotona on jälleen hieno esimerkki siitä, miten elokuvaväkivaltaa käytetään väärin. Elokuvaväkivallan ei kuulu olla hauskaa, paitsi Peter Jacksonin varhaistuotannossa, Arnold Schwarzeneggerin elokuvissa ja Robocopissa sekä blogistien mielivaltaisesti määrittelemissä teoksissa.
Jouluna kuuluu viettää aikaa yhdessä läheisten kanssa, joten Huonojen elokuvien kerho ei suosittele tätä jouluelokuvaa kenellekään, koska se saa tarttumaan pulloon ja ajamaan perheen kirveen kanssa hankeen. Tosin emme suosittele myöskään jouluaattona televisiosta tulevia Tom Cruise- ja Adam Sandler -elokuvia. Syökää hyvin ja pitäkää telkkari kiinni. Hyvää Joulua!
Branch
Ps. Deadlock toivottaa myös hyvää joulua!
perjantai 6. joulukuuta 2013
Kaksipäisen kotkan varjossa
Timo Koivusalon ohjaama musikaalielokuva, uhka vai mahdollisuus? No tietenkin helvetillinen uhka, mutta tästä huolimatta Huonojen elokuvien kerho on itsenäisyyspäivän kunniaksi katsonut Porin itseoppineen auteurin teoksen Suomen historian kuohunnasta. Sibelius antoi jo jonkinlaista viitettä, millainen pläjäys on mahdollisesti kyseessä, mutta tästä huolimatta olemme ottaneet sen riskin, että joko dvd-soitin tai katsojat yrittävät itsemurhaa elokuvan aikana.
0.00. Elokuva alkaa. Voiko jo lopettaa katsomisen?
00.01. Tämähän näyttää ihan Sibeliukselta. Tästä tulee todella pitkät 113 minuuttia. Vesa Vierikko pidätetään elokuvan alussa. Huonojen elokuvien kerho onnittelee Vierikkoa lyhyestä kääntymisestä tässä tekeleessä.
2.10. Elokuvan ensimmäinen laulu. Iskelmäradio kohtaa paskan Disney-musikaalin.
04.30. Hirveän musiikin lisäksi näytteleminen on huonoa. Koivusalo on näemmä ottanut filmille Kyrpä-Rymättylän kesäteatterin viime kesän esityksen.
21.00. Tämä on hirveintä koskaan. Äänet kaikuvat ja kaikki, statistit ja pääosanesittäjät, näyttävät paskoista naamiaisista varastetuilta. Lisäksi Veskulla on lapsi Anneli Saariston kanssa. Kiitos tästä mielikuvasta.
21.30. Ai saatana lemmenkohtaus. Papintytär panee ja poliisi stalkkaa.
23.00. Vesku tulkitsee Suomen kansan syviä tuntoja. Laulu kotikaljalle.
29.32. Vittu tätä dialogia. Mikko Leppilammen naamasta näkee kuinka se miettii uransa uppoavaa laivaa.
31.00. EI JUMALAUTA. Lahjakkaat lapsinäyttelijät laulavat.
33.30. Mitä tässä on tapahtunut tähän mennessä? “Elokuva” on toistaiseksi ollut kokoelma huonosti näyteltyjä ja toisiinsa liittymättömiä kohtauksia. Jäämme odottamaan innolla jatkoa. Paljastuuko kaksipäisen kotkan varjosta jossain vaiheessa juoni?
40.50. Perumme sanamme Kyrpä-Rymättylän kesäteatterista, koska Kaksipäisen kotkan näyttelijäntyö on kaukana jäljessä pahimmankaan amatööriteatterin tasosta.
47.50. Kyllä nyt on pienen Suomen kansan kohtalonhetket käsillä. Olisivat nekin ansainneet paremmat elokuvan. Lasketaanko huonot “historialliset” elokuvat isänmaanpetturuudeksi ja saako niistä teloittaa?
52.40. Huonojen elokuvien kerho peruu onnittelunsa Vesa Vierikolle, joka juuri ilmestyi valkokankaalle.
57.20. Naispäähenkilö vaikuttaa vajaalta ja elokuvan musikaalinumerot on ilmeisesti tehty diapami-päissään.Yhteisvaikutelma on yhtä kaunis kuin Vesa Keskinen lauantaiaamuna kotipihallaan Tuurissa.
1.02.00. Pohdimme elokuvan lomassa kaikkia niitä lääketieteellisiä operaatioita, johin voisi osallistua tämä elokuvan katsomisen sijaan. Kyllä nyt kelpais parit hammasoperaatiot, peräsuolentähystykset ja lobotomiat tämän pläjäyksen sijaan.
1.05.00. Kertoo aika paljon se, että Vesa-Matti Loiri tekee elokuvan ainoan luontevan roolisuorituksen.
1.06.00. Vesa Vierikko joutuu edelleenkin esiintymään “elokuvassa”. Onkohan kukaan elokuvan näyttelijöistä lukenut käsikirjoitusta ennen filmauksien alkamista. Tuskin.
1.12.30. Torpanpojat leikkivät anarkomarkoja. Tästä elokuvasta suorastaan aistii Suomen kansan kohtalonhetket, kuten myös Koivusalon täydellisen kyvyttömyyden ohjaajana.
1.16.08. Elokuvan ainoa erikoistehostekin on ihan paska.
1.20.40. Ilmeisesti elokuvan tekijöille ei ole vielä selvinnyt, mikä on kamera-ajo, mutta elokuvaan on saatu lapsikuoro. Se ei korvaa kuvauksen puutteita. Sen kameran voi siis laittaa jalustalle ja liikutella sitä. Se on yksi elokuvailmaisun keinoista. Tämä siis tiedoksi ohjaajalle.
1.22.10. Mikko Leppilampi pitää paatoksellisen puheen. Huonojen elokuvien kerho on niin liikuttunut, että emme pysty edes itkemään.
1.25.05. Suo, kuokka ja Jussi. Ihana kansallisromanttinen maalaisidylli, jossa vähän kylvetään ja niitetään puoli vuorokautta kestävässä montaasissa. Vain elementtitalo kehyskunnassa ja Gantin sohvatyynyt puuttuvat.
1.27.00. Pääparin henkilökemia on käsin kosketeltavaa. Yhtä uskottavaa, kuin leffan vaivaannuttavat panokohtaukset. Uskottava niihin nyt kuitenkin on, sillä vajukki on paksuna. Sitten tulikin kiire alttarille.
1.31.20.Voisiko Mikko Leppilampi taas vähän niittää tai kylvää jotain? No kohta on syytäkin, sillä nyt palaa torppa ja viljat siinä mukana.
1.34.30. Aika komean tekoparran Mikko on kasvattanut vankilassa. Muut vangit ovat ilmeisesti saaneet Gilleten sponssin. Elokuva paranisi, jos tähän saisi vähän Kylmä rinki-meininkiä.
1.36.00. Nyt viedään kaikki junalla uunitettavaksi! Vihdoin!
1.37.00. Eikun tää jatkuu vieläkin. Nyt sotketaan jo Jeesuskin mukaan tähän paskaan. Syytön se tähän on!
1.41.00. Uuni! Uuni! Uuni! No ei sittenkään, mutta näemmä junan voi pysäyttää parilla aurausmerkillä. Tämä elokuva rikkoo kaikkien ihmisoikeussopimusten lisäksi fysiikan lakeja.
1.45.00. "Miksi?", kysyy Tapio Liinoja. Hyvä kysymys. Sitä kysymme mekin.
1.48.31. Mitä vittua? Voisiko historiallisessa elokuvassa edes pyrkiä jonkinasteiseen realismiin? Anneli Saaristo ei satavitunvarmasti tehnyt kirkkokonsertteja ristiäisissä 1900-luvun alussa.
1.50.00. Ja Mikko Leppilampi ei olekaan kuollut. Vajukilla kestää hetken tajuta asiain tila.
1.51.00. Elokuva päättyi. Kertoisikohan joku miten nämä kaikki täysin keksityt kohtaukset johtivat tähän onnelliseen lopputulokseen.
Kaksipäiseen Koivusaloon verrattuna Sibelius on vauhdikas ja taidokkaasti ohjattu draama. Haluamme huomauttaa, että kyseessä ei ole elokuva, vaan rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena näytelty läjä irrallisia kohtauksia höystettynä paskalla ja huonosti miksatulla musiikilla. Elokuvan historiankuvauksen voisi käsittää jonkinlaisen postmodernina vitsinä, mutta Koivusalo on valitettavasti tosissaan. Kivasti on saatu ensimmäinen sortokausi näyttämään muumimaailmalta, jossa pahoilla venäläisillä on tökeröt tekoparrat ja suomalaisten kesken vallitsee sellainen solidaarisuus, jota ei ole nähty sitten vuoden 1995 lätkän MM-finaalin. Mitä tulee näyttelemiseen, niin esimerkiksi Mikko Leppilammen kannattaa jatkaa Tanssii tähtien kanssa -juontamista ja pysyä kaukana Koivusalosta. Siitä mimmistä puolestaan pysyttelee tämän suorituksen jälkeen kaikki ihan luontaisesti kaukana.
Koemme, että blogillamme on Koivusalon elokuvien suhteen kansansivistyksellinen tehtävä, joten tämä elokuva on haettu videovuokraamosta ja siitä on pulitettu 3 euroa. Voimme kertoa, että ikinä ei ole hävettänyt näin paljon elokuvan vuokraaminen. Jos olisi pitänyt valita törkypornofilkan ja Koivusalon elokuvan vuokraamisen väliltä, niin törkypornofilkka olisi voittanut kirkkaasti. Pyydämmekin Timo Koivusaloa henkilökohtaisesti ottamaan yhteyttä blogisteihin, koska haluamme rahamme takaisin ja tämän lisäksi pullon jallua henkisistä kärsimyksistä. Itseasiassa Timo, make it two.
Deadlock & Branch
0.00. Elokuva alkaa. Voiko jo lopettaa katsomisen?
00.01. Tämähän näyttää ihan Sibeliukselta. Tästä tulee todella pitkät 113 minuuttia. Vesa Vierikko pidätetään elokuvan alussa. Huonojen elokuvien kerho onnittelee Vierikkoa lyhyestä kääntymisestä tässä tekeleessä.
2.10. Elokuvan ensimmäinen laulu. Iskelmäradio kohtaa paskan Disney-musikaalin.
04.30. Hirveän musiikin lisäksi näytteleminen on huonoa. Koivusalo on näemmä ottanut filmille Kyrpä-Rymättylän kesäteatterin viime kesän esityksen.
21.00. Tämä on hirveintä koskaan. Äänet kaikuvat ja kaikki, statistit ja pääosanesittäjät, näyttävät paskoista naamiaisista varastetuilta. Lisäksi Veskulla on lapsi Anneli Saariston kanssa. Kiitos tästä mielikuvasta.
21.30. Ai saatana lemmenkohtaus. Papintytär panee ja poliisi stalkkaa.
23.00. Vesku tulkitsee Suomen kansan syviä tuntoja. Laulu kotikaljalle.
29.32. Vittu tätä dialogia. Mikko Leppilammen naamasta näkee kuinka se miettii uransa uppoavaa laivaa.
31.00. EI JUMALAUTA. Lahjakkaat lapsinäyttelijät laulavat.
33.30. Mitä tässä on tapahtunut tähän mennessä? “Elokuva” on toistaiseksi ollut kokoelma huonosti näyteltyjä ja toisiinsa liittymättömiä kohtauksia. Jäämme odottamaan innolla jatkoa. Paljastuuko kaksipäisen kotkan varjosta jossain vaiheessa juoni?
40.50. Perumme sanamme Kyrpä-Rymättylän kesäteatterista, koska Kaksipäisen kotkan näyttelijäntyö on kaukana jäljessä pahimmankaan amatööriteatterin tasosta.
47.50. Kyllä nyt on pienen Suomen kansan kohtalonhetket käsillä. Olisivat nekin ansainneet paremmat elokuvan. Lasketaanko huonot “historialliset” elokuvat isänmaanpetturuudeksi ja saako niistä teloittaa?
52.40. Huonojen elokuvien kerho peruu onnittelunsa Vesa Vierikolle, joka juuri ilmestyi valkokankaalle.
57.20. Naispäähenkilö vaikuttaa vajaalta ja elokuvan musikaalinumerot on ilmeisesti tehty diapami-päissään.Yhteisvaikutelma on yhtä kaunis kuin Vesa Keskinen lauantaiaamuna kotipihallaan Tuurissa.
1.02.00. Pohdimme elokuvan lomassa kaikkia niitä lääketieteellisiä operaatioita, johin voisi osallistua tämä elokuvan katsomisen sijaan. Kyllä nyt kelpais parit hammasoperaatiot, peräsuolentähystykset ja lobotomiat tämän pläjäyksen sijaan.
1.05.00. Kertoo aika paljon se, että Vesa-Matti Loiri tekee elokuvan ainoan luontevan roolisuorituksen.
1.06.00. Vesa Vierikko joutuu edelleenkin esiintymään “elokuvassa”. Onkohan kukaan elokuvan näyttelijöistä lukenut käsikirjoitusta ennen filmauksien alkamista. Tuskin.
1.12.30. Torpanpojat leikkivät anarkomarkoja. Tästä elokuvasta suorastaan aistii Suomen kansan kohtalonhetket, kuten myös Koivusalon täydellisen kyvyttömyyden ohjaajana.
1.16.08. Elokuvan ainoa erikoistehostekin on ihan paska.
1.20.40. Ilmeisesti elokuvan tekijöille ei ole vielä selvinnyt, mikä on kamera-ajo, mutta elokuvaan on saatu lapsikuoro. Se ei korvaa kuvauksen puutteita. Sen kameran voi siis laittaa jalustalle ja liikutella sitä. Se on yksi elokuvailmaisun keinoista. Tämä siis tiedoksi ohjaajalle.
1.22.10. Mikko Leppilampi pitää paatoksellisen puheen. Huonojen elokuvien kerho on niin liikuttunut, että emme pysty edes itkemään.
1.25.05. Suo, kuokka ja Jussi. Ihana kansallisromanttinen maalaisidylli, jossa vähän kylvetään ja niitetään puoli vuorokautta kestävässä montaasissa. Vain elementtitalo kehyskunnassa ja Gantin sohvatyynyt puuttuvat.
1.27.00. Pääparin henkilökemia on käsin kosketeltavaa. Yhtä uskottavaa, kuin leffan vaivaannuttavat panokohtaukset. Uskottava niihin nyt kuitenkin on, sillä vajukki on paksuna. Sitten tulikin kiire alttarille.
1.31.20.Voisiko Mikko Leppilampi taas vähän niittää tai kylvää jotain? No kohta on syytäkin, sillä nyt palaa torppa ja viljat siinä mukana.
1.34.30. Aika komean tekoparran Mikko on kasvattanut vankilassa. Muut vangit ovat ilmeisesti saaneet Gilleten sponssin. Elokuva paranisi, jos tähän saisi vähän Kylmä rinki-meininkiä.
1.36.00. Nyt viedään kaikki junalla uunitettavaksi! Vihdoin!
1.37.00. Eikun tää jatkuu vieläkin. Nyt sotketaan jo Jeesuskin mukaan tähän paskaan. Syytön se tähän on!
1.41.00. Uuni! Uuni! Uuni! No ei sittenkään, mutta näemmä junan voi pysäyttää parilla aurausmerkillä. Tämä elokuva rikkoo kaikkien ihmisoikeussopimusten lisäksi fysiikan lakeja.
1.45.00. "Miksi?", kysyy Tapio Liinoja. Hyvä kysymys. Sitä kysymme mekin.
1.48.31. Mitä vittua? Voisiko historiallisessa elokuvassa edes pyrkiä jonkinasteiseen realismiin? Anneli Saaristo ei satavitunvarmasti tehnyt kirkkokonsertteja ristiäisissä 1900-luvun alussa.
1.50.00. Ja Mikko Leppilampi ei olekaan kuollut. Vajukilla kestää hetken tajuta asiain tila.
1.51.00. Elokuva päättyi. Kertoisikohan joku miten nämä kaikki täysin keksityt kohtaukset johtivat tähän onnelliseen lopputulokseen.
Kaksipäiseen Koivusaloon verrattuna Sibelius on vauhdikas ja taidokkaasti ohjattu draama. Haluamme huomauttaa, että kyseessä ei ole elokuva, vaan rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena näytelty läjä irrallisia kohtauksia höystettynä paskalla ja huonosti miksatulla musiikilla. Elokuvan historiankuvauksen voisi käsittää jonkinlaisen postmodernina vitsinä, mutta Koivusalo on valitettavasti tosissaan. Kivasti on saatu ensimmäinen sortokausi näyttämään muumimaailmalta, jossa pahoilla venäläisillä on tökeröt tekoparrat ja suomalaisten kesken vallitsee sellainen solidaarisuus, jota ei ole nähty sitten vuoden 1995 lätkän MM-finaalin. Mitä tulee näyttelemiseen, niin esimerkiksi Mikko Leppilammen kannattaa jatkaa Tanssii tähtien kanssa -juontamista ja pysyä kaukana Koivusalosta. Siitä mimmistä puolestaan pysyttelee tämän suorituksen jälkeen kaikki ihan luontaisesti kaukana.
Koemme, että blogillamme on Koivusalon elokuvien suhteen kansansivistyksellinen tehtävä, joten tämä elokuva on haettu videovuokraamosta ja siitä on pulitettu 3 euroa. Voimme kertoa, että ikinä ei ole hävettänyt näin paljon elokuvan vuokraaminen. Jos olisi pitänyt valita törkypornofilkan ja Koivusalon elokuvan vuokraamisen väliltä, niin törkypornofilkka olisi voittanut kirkkaasti. Pyydämmekin Timo Koivusaloa henkilökohtaisesti ottamaan yhteyttä blogisteihin, koska haluamme rahamme takaisin ja tämän lisäksi pullon jallua henkisistä kärsimyksistä. Itseasiassa Timo, make it two.
Deadlock & Branch
maanantai 2. joulukuuta 2013
1-vuotisspesiaali: TOP GUN!1!1
Huonojen elokuvien kerho aloitti blogitoimintansa tasan vuosi sitten ja tämän jälkeen olemme ilahduttaneet suomenkielistä internettiä (yleensä joko työaikana tai sitten alkoholin vaikutuksen alaisena kirjoitetulla, joskus molempi parempi) elokuvakritiikillä. Tämän huikean suorituksen johdosta haluamme esitellä elokuvan, joka on inspiroinut meitä tutkimusretkellämme huonojen elokuvien biosfäärissä.
Kyseinen elokuva on luonnollisesti Top Gun (1986), Hieno Reaganin aikakauden Lentoelokuva. Pääroolissa on tietysti Tom Cruise ennen uraansa Hollywoodin hulluna kääpiönä. Sivurooleissa peesaavat Val Kilmerin frisyyri, tukikohdan pukuhuone valkoisine alushousuineen ja lentopallokenttä elokuvahistorian timanttisimman soundtrackin ryydittämänä. Olemmeko jo sanoneet, että kyseessä on Hieno Lentoelokuva? Haluamme myös painottaa, että Top Gun ei sisällä lainkaan homoerotiikkaa, vaan elokuva kertoo keskenään kilpailevista alfauroksista. Elokuvassa on myös heteroseksuaalista toimintaa naisen kanssa noin kaksi minuuttia, joten Top Gun ei ole ollenkaan homo elokuva.
Top Gun muistetaan myös elokuvana, jossa ei tapahdu yhtään mitään. Tapahtumiksi ei lasketa Cruisen ja Val Kilmerin keskinäistä tuijottelua pukuhuoneessa ja kiusallista heteroseksuaalista lemmenkohtausta Kelly McGillisin kanssa. On hyvin vaikea arvioida, mikä on suhdeluku pukuhuonekohtausten ja lentelykohtausten välillä, mutta oma arviomme on kutakuinkin 50-60. Koska kyse on kuitenkin Hienosta Lentoelokuvasta, on muistettava, että tällainen kansallisaarre ei tarvitse juonta tai käsikirjoitusta. Tärkeää on vain, että elokuvassa lennellään paljon ja käydään suihkussa. Paljon. Siis niin paljon, että katsojalla alkaa iho kuivumaan.
Koska Top Gun yksikätisesti pelasi kylmän sodan voiton Jenkeille ja kaatoi Neuvostoliiton, ajattelimme, että Suomen omat pikku kapiaiset kaipaisivat samankaltaista piristysruisketta toiminnalleen. Tämän ohjaamina julkaisemme blogissamme avoimen kirjeen Suomen puolustusvoimille Hienon Lentoelokuvan hengessä.
Lähestymme teitä huolestuneina kansalaisina, jotka haluavat antaa tukensa itsenäisen Suomen puolustusvoimille. Olemme seuranneet järkyttyneinä nykynuorison pullamössöistymistä ja yhteiskunnan selkärangan mädäntymistä pleikkarin ja energiajuomien varjossa. Tähän on tultava loppu! Puolustusvoimien on lähestyttävä nuorisoa kovat piipussa, ja mikä olisikaan parempi moraalinkohottaja kuin sankarillinen armeijaelokuva!
Talvisota alkaa olla vähän käytetty aihe ja jatkosota oli jo muutenkin liioittelua, joten elokuva voisi kertoa vaikka nykyarmeijan arjesta. Ehdotammekin, että Suomen puolustusvoimat aloittaa yhteistyön Markus Selinin ja Renny Harlinin kanssa tuottaakseen suomalaisen version amerikkalaisesta Hienosta Lentoelokuvasta Top Gunista.
Top Gun on jo lähes 30 vuotta antanut amerikkalaiselle nuorisolle realistisen kuvan Yhdysvaltain laivaston arjesta ja sen parhaimmista nuorista miehistä. Elokuva on tervehenkinen kuvaus miesten välisestä ystävyydestä ja toverillisesta kilvoittelusta. Top Gun on ottanut huomioon myös monikulttuurisen yhteiskunnan haasteet, sillä yksi elokuvan lentäjistä on afroamerikkalainen. Mielestämme Top Gun toimisi erinomaisena esikuvana kotimaiselle ja miehekkäälle armeijaelokuvalle. Ehdotuksemme on, että elokuva sijoitetaan Kauhavan lentosotakouluun, jossa koulitaan Suomen puolustusvoimain lentäjistä parhaat. Meillä on elokuvalle myös nimi valmiina: Ykköstykki!
Koska, kuten olemme Timo Koivusalolta oppineet, saattaa elokuvanteko olla nuorallatanssia paskan ja timantin välillä, olemme katsoneet isänmaalliseksi velvollisuudeksemme antaa joitain ehdotuksia ja vinkkejä Hienon Suomalaisen Lentoelokuvan toteutukseen:
Kuten alkuperäisteoksesta olemme oppineet, ei juonella ole niin väliä. Pääosaa elokuvassa esittävät kuitenkin lentokoneet ja testosteroni. Vaikka suurin osa elokuvasta tapahtuu saunassa, mikään lässyttelevä Miesten vuoro tämä ei kuitenkaan ole. Saunan höyryissä vaihdetaan korkeintaan veljellisiä katseita muiden lentokoulun alfaurosten kanssa. Mistään tunteista tässä elokuvassa ei puhuta.
Elokuvan pääosassa on Pete (kutsumanimi Jutila, esittäjänä Mikko Leppilampi), jonka lentäjä-ässänä kunnostautunut isä puolusti isäm maata ja kuoli vihervassareita vastaan taistellessaan selkkauksessa, joka on sittemmin tunnettu Siltasen taisteluna (tai Kallion printtikalsarikapinana). Peten Paras Ystävä on Niko (kutsumanimi Riista, esittäjänä viiksekäs Riku Nieminen ), joka on valmiina vetämään alistuvan kakkosmiehen rooliaan Peten niittäessä mainetta ja NAISIA.
Elokuvan aluksi Pete ja Niko pääsevät Kauhavan lentosotakouluun, jossa miehistä tehdään pohjalaisia miehiä. Kaverukset astuvat arkana uusiin ympyröihin, mutta jo ovella jaettava pari valkoisia alushousuja saavat Peten ja Nikon tuntemaan olonsa kotoisaksi. Tunnelma kuitenkin kiristyy, kun Tomi (kutsumanimi Huurteinen, esittäjä Jasper Pääkkönen) ilmoittaa olevansa koulun paras lentäjä. Pete ei ole samaa mieltä ja pian eipäs-juupas -debatti yltyy miehekkääksi painiksi suihkutiloissa, kouluttajana toimivan Miken (kutsumanimi Käärmes, esittäjä Martti Suosalo) kannustaessa vieressä. Sitten lennetään ja huolehditaan henkilökohtaisesta hygieniasta liiallisuuksiin asti.
Jotta homma pysyisi perinteisiä perhearvoja kunnioittavana, on mukaan hyvä lisätä yksi nainen. Liioitteluun ei tässä kuitenkaan tavitse mennä. Koulun lentokoneasiantuntijaa Kaarinaa (kavereiden kesken Kari) voisi esittää oman elämänsä fysiikan tohtori Viivi Pumpanen. Kai joihinkin rooleihin voisi vielä ujuttaa Aku Hirviniemen ja Vesa-Matti Loirin.
Top Gunin soundtrack on yksi elokuvahistoria hienoimpia, joten tietysti myös Ykköstykin soundtrackille pitää palkata Suomen parhaimmat artistit. Petri Nygård on inttipoikien makuun ja täten luonnollinen valinta Soundtrackille, mutta toivomme, että elokuvan tunnuskappaleen "Vaaravyöhykkeen" esittäisi Lahdesta kotoisin oleva muusikko Cheek. Haluamme antaa tukemme suomalaisten kulttuuriministerien ja hipsterien sortamalle rap-taiteilijalle ja self-made manille.
Koska Puolustusvoimilla ei ole varaa hankkia lisää lentokoneita elokuvaa varten, ehdotamme pientä ilmatilan loukkausta Venäjän rajalla. Näin saanemme ilmaiseksi enemmän koneita ilmaan ja elokuvaan Ameriikan Meininkiä!
Parhain terveisin
Branch ja Deadlock, Suomen Puolustusvoimain ykkösfanit
Kyseinen elokuva on luonnollisesti Top Gun (1986), Hieno Reaganin aikakauden Lentoelokuva. Pääroolissa on tietysti Tom Cruise ennen uraansa Hollywoodin hulluna kääpiönä. Sivurooleissa peesaavat Val Kilmerin frisyyri, tukikohdan pukuhuone valkoisine alushousuineen ja lentopallokenttä elokuvahistorian timanttisimman soundtrackin ryydittämänä. Olemmeko jo sanoneet, että kyseessä on Hieno Lentoelokuva? Haluamme myös painottaa, että Top Gun ei sisällä lainkaan homoerotiikkaa, vaan elokuva kertoo keskenään kilpailevista alfauroksista. Elokuvassa on myös heteroseksuaalista toimintaa naisen kanssa noin kaksi minuuttia, joten Top Gun ei ole ollenkaan homo elokuva.
Top Gun muistetaan myös elokuvana, jossa ei tapahdu yhtään mitään. Tapahtumiksi ei lasketa Cruisen ja Val Kilmerin keskinäistä tuijottelua pukuhuoneessa ja kiusallista heteroseksuaalista lemmenkohtausta Kelly McGillisin kanssa. On hyvin vaikea arvioida, mikä on suhdeluku pukuhuonekohtausten ja lentelykohtausten välillä, mutta oma arviomme on kutakuinkin 50-60. Koska kyse on kuitenkin Hienosta Lentoelokuvasta, on muistettava, että tällainen kansallisaarre ei tarvitse juonta tai käsikirjoitusta. Tärkeää on vain, että elokuvassa lennellään paljon ja käydään suihkussa. Paljon. Siis niin paljon, että katsojalla alkaa iho kuivumaan.
Koska Top Gun yksikätisesti pelasi kylmän sodan voiton Jenkeille ja kaatoi Neuvostoliiton, ajattelimme, että Suomen omat pikku kapiaiset kaipaisivat samankaltaista piristysruisketta toiminnalleen. Tämän ohjaamina julkaisemme blogissamme avoimen kirjeen Suomen puolustusvoimille Hienon Lentoelokuvan hengessä.
Hyvät Suomen Lentosankarit!
Lähestymme teitä huolestuneina kansalaisina, jotka haluavat antaa tukensa itsenäisen Suomen puolustusvoimille. Olemme seuranneet järkyttyneinä nykynuorison pullamössöistymistä ja yhteiskunnan selkärangan mädäntymistä pleikkarin ja energiajuomien varjossa. Tähän on tultava loppu! Puolustusvoimien on lähestyttävä nuorisoa kovat piipussa, ja mikä olisikaan parempi moraalinkohottaja kuin sankarillinen armeijaelokuva!
Talvisota alkaa olla vähän käytetty aihe ja jatkosota oli jo muutenkin liioittelua, joten elokuva voisi kertoa vaikka nykyarmeijan arjesta. Ehdotammekin, että Suomen puolustusvoimat aloittaa yhteistyön Markus Selinin ja Renny Harlinin kanssa tuottaakseen suomalaisen version amerikkalaisesta Hienosta Lentoelokuvasta Top Gunista.
Top Gun on jo lähes 30 vuotta antanut amerikkalaiselle nuorisolle realistisen kuvan Yhdysvaltain laivaston arjesta ja sen parhaimmista nuorista miehistä. Elokuva on tervehenkinen kuvaus miesten välisestä ystävyydestä ja toverillisesta kilvoittelusta. Top Gun on ottanut huomioon myös monikulttuurisen yhteiskunnan haasteet, sillä yksi elokuvan lentäjistä on afroamerikkalainen. Mielestämme Top Gun toimisi erinomaisena esikuvana kotimaiselle ja miehekkäälle armeijaelokuvalle. Ehdotuksemme on, että elokuva sijoitetaan Kauhavan lentosotakouluun, jossa koulitaan Suomen puolustusvoimain lentäjistä parhaat. Meillä on elokuvalle myös nimi valmiina: Ykköstykki!
Koska, kuten olemme Timo Koivusalolta oppineet, saattaa elokuvanteko olla nuorallatanssia paskan ja timantin välillä, olemme katsoneet isänmaalliseksi velvollisuudeksemme antaa joitain ehdotuksia ja vinkkejä Hienon Suomalaisen Lentoelokuvan toteutukseen:
Kuten alkuperäisteoksesta olemme oppineet, ei juonella ole niin väliä. Pääosaa elokuvassa esittävät kuitenkin lentokoneet ja testosteroni. Vaikka suurin osa elokuvasta tapahtuu saunassa, mikään lässyttelevä Miesten vuoro tämä ei kuitenkaan ole. Saunan höyryissä vaihdetaan korkeintaan veljellisiä katseita muiden lentokoulun alfaurosten kanssa. Mistään tunteista tässä elokuvassa ei puhuta.
Elokuvan pääosassa on Pete (kutsumanimi Jutila, esittäjänä Mikko Leppilampi), jonka lentäjä-ässänä kunnostautunut isä puolusti isäm maata ja kuoli vihervassareita vastaan taistellessaan selkkauksessa, joka on sittemmin tunnettu Siltasen taisteluna (tai Kallion printtikalsarikapinana). Peten Paras Ystävä on Niko (kutsumanimi Riista, esittäjänä viiksekäs Riku Nieminen ), joka on valmiina vetämään alistuvan kakkosmiehen rooliaan Peten niittäessä mainetta ja NAISIA.
Elokuvan aluksi Pete ja Niko pääsevät Kauhavan lentosotakouluun, jossa miehistä tehdään pohjalaisia miehiä. Kaverukset astuvat arkana uusiin ympyröihin, mutta jo ovella jaettava pari valkoisia alushousuja saavat Peten ja Nikon tuntemaan olonsa kotoisaksi. Tunnelma kuitenkin kiristyy, kun Tomi (kutsumanimi Huurteinen, esittäjä Jasper Pääkkönen) ilmoittaa olevansa koulun paras lentäjä. Pete ei ole samaa mieltä ja pian eipäs-juupas -debatti yltyy miehekkääksi painiksi suihkutiloissa, kouluttajana toimivan Miken (kutsumanimi Käärmes, esittäjä Martti Suosalo) kannustaessa vieressä. Sitten lennetään ja huolehditaan henkilökohtaisesta hygieniasta liiallisuuksiin asti.
Jotta homma pysyisi perinteisiä perhearvoja kunnioittavana, on mukaan hyvä lisätä yksi nainen. Liioitteluun ei tässä kuitenkaan tavitse mennä. Koulun lentokoneasiantuntijaa Kaarinaa (kavereiden kesken Kari) voisi esittää oman elämänsä fysiikan tohtori Viivi Pumpanen. Kai joihinkin rooleihin voisi vielä ujuttaa Aku Hirviniemen ja Vesa-Matti Loirin.
Top Gunin soundtrack on yksi elokuvahistoria hienoimpia, joten tietysti myös Ykköstykin soundtrackille pitää palkata Suomen parhaimmat artistit. Petri Nygård on inttipoikien makuun ja täten luonnollinen valinta Soundtrackille, mutta toivomme, että elokuvan tunnuskappaleen "Vaaravyöhykkeen" esittäisi Lahdesta kotoisin oleva muusikko Cheek. Haluamme antaa tukemme suomalaisten kulttuuriministerien ja hipsterien sortamalle rap-taiteilijalle ja self-made manille.
Koska Puolustusvoimilla ei ole varaa hankkia lisää lentokoneita elokuvaa varten, ehdotamme pientä ilmatilan loukkausta Venäjän rajalla. Näin saanemme ilmaiseksi enemmän koneita ilmaan ja elokuvaan Ameriikan Meininkiä!
Toivomme, että harkitsette ehdotustamme. Teillä on vastuu Suomen ilmatilan puolustuksesta, ottakaa se vakavasti!
Nostetaan yhdessä Suomen toivot taivaalle!
Parhain terveisin
Branch ja Deadlock, Suomen Puolustusvoimain ykkösfanit
torstai 28. marraskuuta 2013
Double Team
1990-luku, julkkiskekkerit jossain päin Amerikan yhdysvaltoja. Belgialainen näyttelijä Jean-Claude Van Damme ja amerikkalainen koripalloilija Dennis Rodman tapaavat.
Dennis: Terve Jean-Claude! Meitsi on jäbän elokuvien suuri fani!
Jean-Claude: Kiitti! Jäbä on kova urheilumies!
Dennis: No niin on jäbäkin näyttelemisen lisäksi!
Jean-Claude: Mut siis jäbä on kovempi urheilumiäs!
Dennis: Mutta jäbä on muskelit Brysselistä!
Jean-Claude: Dennis, arvaa mitä!
Dennis: No mitä, Jean-Claude?
Jean-Claude: Nyt tuli vuosisadan idea! Meitsien pitäisi tehdä yhdessä todella kova toimintaleffa, jossa ollaan vähän niinku tiimi. Meitsi olis salainen agentti ja jäbä olis joku siisti asediilaajatyyppi.
Dennis: Todellakin. Yhdellä ehdolla: meitsi saa käyttää elokuvassa omia vaatteitaan.
Oletettavasti näin on saanut alkunsa Tsui Harkin ohjaama Double Team (1997), jälleen yksi 1990-luvun toimintaelokuva, johon saatu hongkongilainen ohjaaja ja belgialainen näyttelijä. Van Dammen kultaisten kokkelivuosien mestariteoksen toisessa pääroolissa on Dennis Rodman, joka on tehnyt pääasiallisen uransa koripalloilijana ja todella kyseenalaisen vaatemaun omaavana mediapersoonana. Ysärillä nyrkkeilyn parissa enemmän aikaa viettänyt Mickey Rourke pällistelee elokuvan pahana tyyppinä.
Double Team kertoo entisestä agentista Jack Quinnista (Jean-Claude Van Damme), joka saadaan houkuteltua auvoisan perhe-elämän parista vielä viimeiselle työkeikalle metsästämään vanhaa vihollistaan Stavrosta (Mickey Rourke). Tämähän menee tietysti vituiksi ja epäonnistuneen keikan päätteeksi Jack viedään Siirtokuntaan, jonne on tuupattu kaikki työssään kämmänneet, mutta muuten ammattitaitoiset agentit. Vedenalaisten lasersäteiden ympäröivältä saarelta ei ole kukaan koskaan päässyt karkuun, mutta Jack pääsee pienellä MacGyver-näpräämisellä häipymään vankeudestaan ja lähtee tämän jälkeen etsimään raskaana olevaa vaimoaan, jonka Stavros on kaapannut. Apua missioonsa Jack saa Yazilta (Dennis Rodman), joka pitää tatuointiliikettä, fetissi-henkistä anniskeluliikettä ja pientä asepuotia Antwerpenissa.
1990-luvun toimintaelokuvan hienoimmat perinteet ovat läsnä Double Teamissa. Huomaa kyllä, että internet on ollut tuolloin uusi asia ja elokuvassa hihitellään vähän netistä löytyville tuhmille kuville. Onneksi muuten elokuvassa on realiteetit kohdallaan eli tiedustelukonsultteina toimivilla Siirtokunnan agenteilla on pääsy kaikkiin maailman tietokantoihin, mukaan lukien Jallu-lehden tilaajarekisteri ja Pihtiputaan marttakerhon jäsenistön tiedot. Toimintakohtaukset ovat aika perusmeininkiä muutamalla hienolla koreografialla, elävällä tiikerillä ja parilla wtf-hetkellä (muovipussilla tukehduttaminen veden alla?). Mickey Rourkea lukuunottamatta kukaan näyttelijöistä ei osaa näytellä, eikä Rourkenkaan suoritus ole mikään helmi. Rodman ja Rourke ovat kummatkin elokuvan loppupuolella jostain selittämättömästä syystä ilman paitaa, Rodmanin kohdalla tosin mikä tahansa voittaa puvustukseen kuuluneen hopeisen napatopin. Jean-Claude tekee muutaman leuanvedon ja näyttää samalta kuin kaikissa muissakin elokuvissaan. Lopussa räjäytetään jotain. Juonessa ei ole mitään järkeä, mutta se ei ole ennenkään elokuvan tekoa estänyt.
Double Team on ei niin hienon vuosikymmenen huono toimintaelokuva. Tosin nostan hattua (tai pipoa) Van Dammen kaltaisille ysäritoiminnan veteraaneille, jotka ovat tehneet uransa pääasiassa loisteliaan 80-luvun jälkeisessä krapulassa. Se ei ole kiitollinen tehtävä, mutta jonkun on pitänyt käydä potkimassa, ammuskelemassa ja laukomassa on-linereitä valkokankaan työn sankarina.
Branch
Dennis: Terve Jean-Claude! Meitsi on jäbän elokuvien suuri fani!
Jean-Claude: Kiitti! Jäbä on kova urheilumies!
Dennis: No niin on jäbäkin näyttelemisen lisäksi!
Jean-Claude: Mut siis jäbä on kovempi urheilumiäs!
Dennis: Mutta jäbä on muskelit Brysselistä!
Jean-Claude: Dennis, arvaa mitä!
Dennis: No mitä, Jean-Claude?
Jean-Claude: Nyt tuli vuosisadan idea! Meitsien pitäisi tehdä yhdessä todella kova toimintaleffa, jossa ollaan vähän niinku tiimi. Meitsi olis salainen agentti ja jäbä olis joku siisti asediilaajatyyppi.
Dennis: Todellakin. Yhdellä ehdolla: meitsi saa käyttää elokuvassa omia vaatteitaan.
Oletettavasti näin on saanut alkunsa Tsui Harkin ohjaama Double Team (1997), jälleen yksi 1990-luvun toimintaelokuva, johon saatu hongkongilainen ohjaaja ja belgialainen näyttelijä. Van Dammen kultaisten kokkelivuosien mestariteoksen toisessa pääroolissa on Dennis Rodman, joka on tehnyt pääasiallisen uransa koripalloilijana ja todella kyseenalaisen vaatemaun omaavana mediapersoonana. Ysärillä nyrkkeilyn parissa enemmän aikaa viettänyt Mickey Rourke pällistelee elokuvan pahana tyyppinä.
Double Team kertoo entisestä agentista Jack Quinnista (Jean-Claude Van Damme), joka saadaan houkuteltua auvoisan perhe-elämän parista vielä viimeiselle työkeikalle metsästämään vanhaa vihollistaan Stavrosta (Mickey Rourke). Tämähän menee tietysti vituiksi ja epäonnistuneen keikan päätteeksi Jack viedään Siirtokuntaan, jonne on tuupattu kaikki työssään kämmänneet, mutta muuten ammattitaitoiset agentit. Vedenalaisten lasersäteiden ympäröivältä saarelta ei ole kukaan koskaan päässyt karkuun, mutta Jack pääsee pienellä MacGyver-näpräämisellä häipymään vankeudestaan ja lähtee tämän jälkeen etsimään raskaana olevaa vaimoaan, jonka Stavros on kaapannut. Apua missioonsa Jack saa Yazilta (Dennis Rodman), joka pitää tatuointiliikettä, fetissi-henkistä anniskeluliikettä ja pientä asepuotia Antwerpenissa.
1990-luvun toimintaelokuvan hienoimmat perinteet ovat läsnä Double Teamissa. Huomaa kyllä, että internet on ollut tuolloin uusi asia ja elokuvassa hihitellään vähän netistä löytyville tuhmille kuville. Onneksi muuten elokuvassa on realiteetit kohdallaan eli tiedustelukonsultteina toimivilla Siirtokunnan agenteilla on pääsy kaikkiin maailman tietokantoihin, mukaan lukien Jallu-lehden tilaajarekisteri ja Pihtiputaan marttakerhon jäsenistön tiedot. Toimintakohtaukset ovat aika perusmeininkiä muutamalla hienolla koreografialla, elävällä tiikerillä ja parilla wtf-hetkellä (muovipussilla tukehduttaminen veden alla?). Mickey Rourkea lukuunottamatta kukaan näyttelijöistä ei osaa näytellä, eikä Rourkenkaan suoritus ole mikään helmi. Rodman ja Rourke ovat kummatkin elokuvan loppupuolella jostain selittämättömästä syystä ilman paitaa, Rodmanin kohdalla tosin mikä tahansa voittaa puvustukseen kuuluneen hopeisen napatopin. Jean-Claude tekee muutaman leuanvedon ja näyttää samalta kuin kaikissa muissakin elokuvissaan. Lopussa räjäytetään jotain. Juonessa ei ole mitään järkeä, mutta se ei ole ennenkään elokuvan tekoa estänyt.
Double Team on ei niin hienon vuosikymmenen huono toimintaelokuva. Tosin nostan hattua (tai pipoa) Van Dammen kaltaisille ysäritoiminnan veteraaneille, jotka ovat tehneet uransa pääasiassa loisteliaan 80-luvun jälkeisessä krapulassa. Se ei ole kiitollinen tehtävä, mutta jonkun on pitänyt käydä potkimassa, ammuskelemassa ja laukomassa on-linereitä valkokankaan työn sankarina.
Branch
maanantai 11. marraskuuta 2013
Sinkkuelämää 2
Sinkkuelämää-sarjaa pidetään usein jostain täysin
käsittämättömästä syystä esimerkkinä feministisestä tv-ohjelmasta. Oikeastihan
sarjassa neljä keskenkasvuista teiniä puhui miehistä ja kengistä sekä seksistä
tapana saada miehiä ja kenkiä. Siinä missä nykytelevisiossa
Girlsin mimmit kerjäävät rahaa vanhemmiltaan ja tekevät toinen toistaan
kummallisempia duuneja, Sinkkuelämää yritti hyvin pitkään vakuuttaa katsojilleen,
että Luputtimia ja kaksion Manhattanilta saa kirjoittelemalla kerran viikossa kolumnin
verran itsestäänselvyyksiä ja kysymysmerkkejä muille kaupungin turhautuneille
ihmisperseille. Sama Cosmopolitanin syvällisyyttä huokuva eetos jatkui sarjan lopettamista
seuranneessa elokuvassa. Odotettu Sinkkuelämää-elokuva (Sex and the City) sai
ensi-iltansa 2008 ja siinä pääsimme seuraamaan, kuinka Carrie vihdoin sai Manolo-rahastonsa turvattua naimalla tarpeeksi rahaa. Pari vuotta
myöhemmin elokuvantekijöiden tuohet oli kuitenkin vedetty pulverina nenään,
joten oli aika lypsää hieman lisää varoja sarjan aivokuolleilta faneilta. Syntyi
innovatiivisesti nimetty Sinkkuelämää 2 (Sex and the City 2).
Elokuvan jatko-osa alkaa kahden vuoden kuluttua siitä, mihin ensimmäinen leffa jäi. Carrien aviomies syö liikaa noutoruokaa, Charlottea ahdistaa hirveällä vaivalla hankitut lapset ja Miranda on työtön. Samathalla puolestaan on menopaussi päällä. Tätä suurta elämäntuskaa he lähtevät purkamaan pikku shoppailureissulle Arabiemiraatteihin. Branchin armollisen arvion mukaan ensimmäiseen elokuvaan ei oikein riittänyt tavaraa 145 minuutiksi, ja voin kertoa, että sitä ei totisesti myöskään jäänyt yli toista mokomaa varten. Silti jatko-osaa onnistutaan venyttämään eteenpäin tuskaisat 145 minuuttia ilman sen kummempaa juonta. Suoritus, johon ei ole kyetty sitten sosialistisen realismin aikojen.
Elokuvassa on juonettomuuden lisäksi muitakin suuria puutteita. Esimerkiksi ohjaajaan ei lopputuloksesta päätellen ollut varaa, joten lopputeksteihin merkattu Michael Patrick King on luultavasti salanimi jo ensimmäisessä elokuvassa klaffitaulua pidelleelle jyrsijälle. Lisäksi jatko-osan vähäinen dialogi ilahduttaa yhtä paljon kuin huuliherpes hääaamuna, ja kakkua koristelemaan siroteltu huumori ei olisi rohkeaa tai oivaltaa edes Amish-yhteisön piirissä. Elokuvan vähäinen näyttelijäntyö puolestaan on korvattu lopullisesti erilaisilla logoilla ja tuotemerkeillä.Sanomattakin selvää, että näillä eväillä ei tule kutsua linnan juhliin.
Pääosassa elokuvassa onkin tavara. Jos Sinkkuelämää oli materialismin ylistyslaulu, on Sinkkuelämää 2 viisanvingutuksen MM-kisat, oikea shoppailun kosminen räjähdys. Elokuvassa harjoitetaan enemmän tuotesijoittelua kuin ostoskanavalla sallitaan, ja tuotoksen käsikirjoitustiimiin voisi huoletta lisätä nimet Armani, Blahnik, Louboutin ja Hermès. Koska ulkomailla käytetään leikkirahaa, on tämän keskellä lamaa syntyneen elokuvan pröystäily oikeutettu siirtämällä tuhlailu jenkkikatsojien maailmassa täysin keksittyyn Abu Dhabiin. Matka toteutetaan laasasmaisen modernin prostituution periaatteilla, eli flirtillä ja lupauksilla seksistä. Abu Dhabissa moraalinen meno jatkuu ilmiömäisellä tuhlailulla; ostosorgasmista toiseen liikutaan neljällä ilmastoidulla autolla ja pienen palatsin kokoisessa sviitissä jokaisella naisella on oma palvelijansa. Palvelijat ovat luonnollisesti alipalkattuja ja riistettyjä yksilöitä Intiasta, mutta elokuvassa tämä pieni epäkohta hoidetaan tukulla seteleitä, ja taas on valkoisella naisella hyvä mieli.
Elokuvan moraalia ohuempia ovat ainoastaan pääosanesittäjien suoritukset: Carrie saa yläasteikäisen Paolo Coelhon näyttämään kypsältä ajattelijalta, Miranda tekee kelvon roolisuorituksen piriä vetävänä hamsterina ja Charlotte on väsyneenä kahden lapsen äitinä yhtä uskottava kuin Arttu Wiskari muusikkona. Oma lukunsa on Samathan hahmo, jonka tavaramerkiksi nostettu yliseksuaalisuus on leffassa vedetty himottavuudessaan lähelle Silvio Berlusconin luokkaa. Vielä 1990-luvulla raikkailta tuntuneet hahmot on elokuvan jatko-osaan mennessä venytetty seitinohuiksi ja katsojan osaksi jää tuntea syvää myötähäpeää näiden keski-ikäisten pissisten ottaessa poskeen shisha-piipulta, vatvoessa täysin keksittyjä aviohuoliaan (”Lastenhoitajallamme on isot rinnat”) ja murehtiessaan Jimmy Choon osakkeen tippumista pörssissä. Onneksi täysin keksittyihin ongelmiin toimivat keksityt ratkaisut, joten katsoja oppii, että synnytysmasennus hoituu kahdella dry martinilla ja avioliitto pelastetaan kivitalon hintaisella sormuksella. Lopussa se isotissinen lastenhoitajakin paljastuu lesboksi.
Elokuvan jatko-osa alkaa kahden vuoden kuluttua siitä, mihin ensimmäinen leffa jäi. Carrien aviomies syö liikaa noutoruokaa, Charlottea ahdistaa hirveällä vaivalla hankitut lapset ja Miranda on työtön. Samathalla puolestaan on menopaussi päällä. Tätä suurta elämäntuskaa he lähtevät purkamaan pikku shoppailureissulle Arabiemiraatteihin. Branchin armollisen arvion mukaan ensimmäiseen elokuvaan ei oikein riittänyt tavaraa 145 minuutiksi, ja voin kertoa, että sitä ei totisesti myöskään jäänyt yli toista mokomaa varten. Silti jatko-osaa onnistutaan venyttämään eteenpäin tuskaisat 145 minuuttia ilman sen kummempaa juonta. Suoritus, johon ei ole kyetty sitten sosialistisen realismin aikojen.
Elokuvassa on juonettomuuden lisäksi muitakin suuria puutteita. Esimerkiksi ohjaajaan ei lopputuloksesta päätellen ollut varaa, joten lopputeksteihin merkattu Michael Patrick King on luultavasti salanimi jo ensimmäisessä elokuvassa klaffitaulua pidelleelle jyrsijälle. Lisäksi jatko-osan vähäinen dialogi ilahduttaa yhtä paljon kuin huuliherpes hääaamuna, ja kakkua koristelemaan siroteltu huumori ei olisi rohkeaa tai oivaltaa edes Amish-yhteisön piirissä. Elokuvan vähäinen näyttelijäntyö puolestaan on korvattu lopullisesti erilaisilla logoilla ja tuotemerkeillä.Sanomattakin selvää, että näillä eväillä ei tule kutsua linnan juhliin.
Pääosassa elokuvassa onkin tavara. Jos Sinkkuelämää oli materialismin ylistyslaulu, on Sinkkuelämää 2 viisanvingutuksen MM-kisat, oikea shoppailun kosminen räjähdys. Elokuvassa harjoitetaan enemmän tuotesijoittelua kuin ostoskanavalla sallitaan, ja tuotoksen käsikirjoitustiimiin voisi huoletta lisätä nimet Armani, Blahnik, Louboutin ja Hermès. Koska ulkomailla käytetään leikkirahaa, on tämän keskellä lamaa syntyneen elokuvan pröystäily oikeutettu siirtämällä tuhlailu jenkkikatsojien maailmassa täysin keksittyyn Abu Dhabiin. Matka toteutetaan laasasmaisen modernin prostituution periaatteilla, eli flirtillä ja lupauksilla seksistä. Abu Dhabissa moraalinen meno jatkuu ilmiömäisellä tuhlailulla; ostosorgasmista toiseen liikutaan neljällä ilmastoidulla autolla ja pienen palatsin kokoisessa sviitissä jokaisella naisella on oma palvelijansa. Palvelijat ovat luonnollisesti alipalkattuja ja riistettyjä yksilöitä Intiasta, mutta elokuvassa tämä pieni epäkohta hoidetaan tukulla seteleitä, ja taas on valkoisella naisella hyvä mieli.
Elokuvan moraalia ohuempia ovat ainoastaan pääosanesittäjien suoritukset: Carrie saa yläasteikäisen Paolo Coelhon näyttämään kypsältä ajattelijalta, Miranda tekee kelvon roolisuorituksen piriä vetävänä hamsterina ja Charlotte on väsyneenä kahden lapsen äitinä yhtä uskottava kuin Arttu Wiskari muusikkona. Oma lukunsa on Samathan hahmo, jonka tavaramerkiksi nostettu yliseksuaalisuus on leffassa vedetty himottavuudessaan lähelle Silvio Berlusconin luokkaa. Vielä 1990-luvulla raikkailta tuntuneet hahmot on elokuvan jatko-osaan mennessä venytetty seitinohuiksi ja katsojan osaksi jää tuntea syvää myötähäpeää näiden keski-ikäisten pissisten ottaessa poskeen shisha-piipulta, vatvoessa täysin keksittyjä aviohuoliaan (”Lastenhoitajallamme on isot rinnat”) ja murehtiessaan Jimmy Choon osakkeen tippumista pörssissä. Onneksi täysin keksittyihin ongelmiin toimivat keksityt ratkaisut, joten katsoja oppii, että synnytysmasennus hoituu kahdella dry martinilla ja avioliitto pelastetaan kivitalon hintaisella sormuksella. Lopussa se isotissinen lastenhoitajakin paljastuu lesboksi.
Kermit, Princess Diaries, Michael Jackson ja Posh Spice kampanjoivat emansipaation puolesta.
Elokuvassa sielu on korvattu shampanjalla, uskollisuutta vannotaan vain tuotemerkkejä kohtaan ja rakkaus on suoraan verrannollista kuppikokoon. Naisen itsenäisyys on sidottu luottokortin saldoon ja seksuaalisuus vieteltyjen miesten määrään. Erilaisuutta kyetään kunnioittamaan vasta kun selviää, että perinteisten muslimihuivien alla asuu länsimaisten tuotteiden kerskakulutusta kannattava fashionista. Sinkkuelämää 2 on niin tyhjä, mauton ja lohduton kuvaus
ihmisyydestä, että sen on lähes varmasti oltava brooklynilästen
hipstereiden jonkin sortin post- ja meta-ironinen taideprojekti. Muuten olen melko valmis luopumaan toivosta ihmiskunnan selviytymisen puolesta.
Deadlock
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Pretty Woman
Olen keski-ikää lähestyvä tylsimys, joka ei ole koskaan
ymmärtänyt Pretty Womanin (1990) mainetta romanttisena elokuvana. Julia
Robertsin ja Richard Geren tähdittämä prostituoitu Vivianin ja
liikemiehen Edwardin vaihtosuhteesta alkava rakkaustarina ei herättele
kyynelkanavia tai aivojen romantiikkakeskusta, vaikka tokihan jokaisella
meistä on natsannut, kun on vähän seisoskellut Sunset Bulevardin
kulmassa.
Elokuvana Pretty Woman ei ole Timo Koivusalo -asteikolla huono elokuva, se on kuitenkin käsikirjoitettu, ohjattu ja näytelty sujuvasti. Se ei ole elokuvana käsittämätöntä paskaa, joka saa katsojan voimaan pahoin päiväkausia katsomisen jälkeen. Romanttinen komedia on vain elokuvagenrenä aika hanurista. Keskustelin tässä yhtenä iltana erään ystäväni kanssa romanttisten komedioiden ongelmista. Tämän rupattelun perusteella selvisi, että monet näistä elokuvista eivät ole erityisen hauskoja tai saati romanttisia. Vähän kuin sotaelokuva ilman sotaa, toimintaelokuva ilman toimintaa, Top Gun ilman homoerotiikkaa tai Universal Soldier ilman Jean-Claude Van Dammen persettä.
Elokuvana Pretty Woman ei ole Timo Koivusalo -asteikolla huono elokuva, se on kuitenkin käsikirjoitettu, ohjattu ja näytelty sujuvasti. Se ei ole elokuvana käsittämätöntä paskaa, joka saa katsojan voimaan pahoin päiväkausia katsomisen jälkeen. Romanttinen komedia on vain elokuvagenrenä aika hanurista. Keskustelin tässä yhtenä iltana erään ystäväni kanssa romanttisten komedioiden ongelmista. Tämän rupattelun perusteella selvisi, että monet näistä elokuvista eivät ole erityisen hauskoja tai saati romanttisia. Vähän kuin sotaelokuva ilman sotaa, toimintaelokuva ilman toimintaa, Top Gun ilman homoerotiikkaa tai Universal Soldier ilman Jean-Claude Van Dammen persettä.
Pretty Woman ammentaa päälle päin asetelmansa George Bernard Shaw'n Pygmalion-näytelmään perustuvasta musikaalista My Fair Lady, jonka on taasen kynäillyt Alan Jay Lerner. My Fair Ladyssa vedonlyönnin tuloksena alaluokkaisesta kukkamyyjästä koulitaan hienoa naista. Samoihin teemoihin viitataan Pretty Womanissa hotellihenkilökunnan vetämillä haarukkasulkeisilla ja elokuvan oopperakohtauksella, jossa ensimmäistä kertaa korkeakulttuuria näkevä Vivian vetistelee katsomossa. Tosin tämäkin on melko päälle liimattua, sillä Julia Roberts muuttuu kadulla pyörivästä ilotytöstä salonkikelpoiseksi leidiksi lähinnä vaihtamalla muovisaappaat kalliisiin korkkareihin ja opettelemalla käyttämään jälkiruokalusikkaa. Oikeasti elokuvan teema on se, että sisäiseen tyhjyyteen auttaa seuran ja seksin ostaminen, varsinkin jos seuralainen näyttää seuraavalta suurelta Hollywood-staralta.
Tätä kirjoittaessa olen muistellut alkuvuodesta näkemääni Sophie Fiennesin elokuvaa The Pervert's Guide to Ideology (2012). Kyseisessä elokuvassa slovenialainen filosofi ja kulttuuriteoriajoulupukki Slavoj Žižek analysoi James Cameronin elokuvaa Titanic (1997), jossa seurapiirivosu (Kate Winslett) tapaa autokannen alla matkustavan köyhän jampan (Leonardo DiCaprio), ja sitten laiva törmää jäävuoreen. Cameronin pläjäys on romantilliseksi tarkoitettu, mutta Žižekin mukaan elokuvan jäävuori-insidentti estää elokuvan todellisen katastrofin, eli pääparin yhteiselämän, joka todennäköisesti romahtaisi pian New Yorkiin saapumisen jälkeen. Titanicin uppoaminen antaa illuusion siitä, että ilman tätä valitettavaa onnettomuutta elokuvan rakastavaiset olivat saaneet onnellisen loppunsa. Žižek löytää Titanicista myös toisen narratiivin, jonka mukaan Cameronin ylä- ja alaluokan karikatyyrien ja köyhien sympatiseeraamisen takana on yläluokan trippailu alaluokan parissa ja sen hyväksikäyttö oman identiteetin ja elinvoiman palauttamiseksi. Leonardo DiCaprion työläistaustainen roolihahmo saa mennä Pohjois-Atlantin aaltoihin tämän tehtävän toteutettuaan.
Pretty Womanin onnellisessa lopussa on kuitenkin kasassa kaikki eeppisen ihmissuhdeonnettomuuden ainekset. Jostain kumman syystä elokuvasta ei ole koskaan tehty jatko-osaa.
Branch
tiistai 8. lokakuuta 2013
Pilatut elokuvanimet – Tero Vaara -special edition
Netissä pyörii tällä hetkellä sanaleikki, joka tarjoaa
Huonojen elokuvien kerholle loputtomat mahdollisuudet luovuutensa ja älynsä
haastamiseen. Ideana pelissä on lisätä sana tutun elokuvan nimeen ja muodostaa
näin hassunhauskoja yhdistelmiä. Esimerkiksi näin:
James Bond - Välikuolema saa odottaa, Kampiakseli ja Elina, Hobitti – Matkalla Teneriffalle, Braveheartattack, Taru sormusten herrasta – Diskokuninkaan paluu, Pallomeren raivo, My Fairtrade lady, Schindlerin ostoslista ja lopuksi suosikkimme Finding Nemo, Dead.
Tästä innoittuneena olemme Huonojen elokuvien kerhossa koonneet oman listamme tulevan kesän blockbustereista. Saammeko esitellä: Pilatut elokuvanimet!
21 tapaa pilata sukupuolineutraali avioliitto
Katso juonikuvaus täältä.
Mutta mikä ihmeen Tero Vaara -special edition, kysytte te nyt. Elokuvia kehitellessämme tämä suomalainen laulaja ja lauluntekijä osoittautui sellaiseksi kultakaivokseksi, että elokuvia syntyi liukuhihnalta. Tämän vuoksi olemme tämän kirjoituksen loppuun keränneet yhteen parhaat Tero Vaara -elokuvat. Enää ei ole kesää jäljellä.
Deadlock & Branch
James Bond - Välikuolema saa odottaa, Kampiakseli ja Elina, Hobitti – Matkalla Teneriffalle, Braveheartattack, Taru sormusten herrasta – Diskokuninkaan paluu, Pallomeren raivo, My Fairtrade lady, Schindlerin ostoslista ja lopuksi suosikkimme Finding Nemo, Dead.
Tästä innoittuneena olemme Huonojen elokuvien kerhossa koonneet oman listamme tulevan kesän blockbustereista. Saammeko esitellä: Pilatut elokuvanimet!
Tähtien sotamarsalkka
Henkilökuva Martti Suosalosta tämän valmistautuessa
tärkeimpään rooliinsa Suurimpana Suomalaisena. Elokuva kuvaa miltä tuntuu olla
Suomen ainoa näyttelijä ja Timo Koivusalon BFF. Lisäksi Martti paljastaa miksi
Sibelius, Mannerheim ja Irwin ovat niin hämmästyttävän samannäköisiä.
Tappajahailuoto
Romanttinen kauhukomedia Oulun lähikunnassa asumisesta.
Hassunhauska ja samalla selkäpiitä karmiva elokuva kertoo siitä, miltä tuntuu
lukea Kalevaa aamiaispöydässä.
Miesasiamiesten vuoro
Lauteille nousee ATM toisensa jälkeen kertomaan
feministimafian pilaamasta elämästään Korsossa. Lopussa katsojille tarjoillaan
todellista herkkua, kun saamattomuuden suurpappi Laasasen Henkka paljastaa
parhaat iskurepliikkinsä.
Cocktail Siltasessa
Trilleri asiakkaasta, joka yrittää tilata gin tonicia hipsteribaarissa.21 tapaa pilata sukupuolineutraali avioliitto
Katso juonikuvaus täältä.
Mutta mikä ihmeen Tero Vaara -special edition, kysytte te nyt. Elokuvia kehitellessämme tämä suomalainen laulaja ja lauluntekijä osoittautui sellaiseksi kultakaivokseksi, että elokuvia syntyi liukuhihnalta. Tämän vuoksi olemme tämän kirjoituksen loppuun keränneet yhteen parhaat Tero Vaara -elokuvat. Enää ei ole kesää jäljellä.
007 Tero Vaaran vyöhykkeellä.
James Bond menee
vahingossa internetiin ja kohtaa jotain pahempaa kuin kylmän sodan
suurvaltasuhteet, nimittäin Tero Vaaran kotisivut.
Perfect stranger - Tero Vaara verkossa
Elokuva esittelee
aikamme suuren älykön ja yhteiskuntakriitikon kiireistä arkea. Elokuvassa kuvataan
Teron isäm maallista taistelua viher vasuri moku kukka hattuja ja
ihmisoikeuksia vastaan iltapäivälehtien keskustelupalstoilla.
Tero Vaara menneisyydestä
Raikas 1930-luku
keskuudessamme.
Hiipivä Tero Vaara
Tero Vaaran
musiikkituotanto on vähitellen tuottanut reikiä aika-avaruushorisonttiin ja
maailmankaikkeus on romahduksen partaalla. Joukko tiedemiehiä lähetetään
napalmin kanssa menneisyyteen estämään Mamban perustaminen ja oikeastaan koko
porilaisen musiikkiskenen synty.
Terovaarallinen suhde
Karmiva kauhuelokuva
miehestä, joka kiduttaa kaappaamaansa ex-puolisoaan laulamalla tälle Mamban
tuotantoa alusta loppuun. Raakaa henkistä väkivaltaa sisältävän elokuvan ikärajasuositus
on K-18.
Tero Vaara hiljaisuudessa
Elokuvaa on kuvattu
kaikkien aikojen onnellisimman hetken kuvaukseksi.
Punainen Tero Vaara
Eletään vuotta 2036 ja
kaikki Mamban fanit halutaan uunittaa. Vain yksi mies voisi estää tämän kaiken,
mutta Teron kauhistukseksi Mamban fanien joukossa on kuitenkin myös ulko
maalaisia!!1!!! Tätä dystopiaa on kuvattu herkäksi tarinaksi keski-ikäisen
miehen heräävästä oikeudentajusta ja empatiasta. Elokuvan lopussa Tero
ymmärtää, että jos Mamban faneille sallitaan syntymän jälkeen kehittynyt paska
musiikkimaku, on myös Teron hyväksyttävä eri uskonnot, kansalaisuudet,
ihonvärit ja seksuaaliset suuntautumiset ilman isäm maallista itkua verkossa.Deadlock & Branch
perjantai 27. syyskuuta 2013
Ghost Rider
Nyt kun teinivampyyreistä on päästy eroon, on aika jälleen kääntää katse kehnoihin sarjakuvaleffoihin. Mark Steven Johnsonin ohjaama Ghost Rider (2007) kertoo
vanhalle vihtahousulle sielunsa myyneestä stunt-ajajasta Johnny Blazesta, mutta
tosiasiallisesti tämä Marvelin sarjakuvaan perustuva filmatisointi kuvaa
Nicholas Cagen uran lipumista posliinipyttyyn elokuva kerrallaan.
Ghost Riderin yleinen huonous on suoraan "Paskat sarjakuvafilmatisoinnit for dummies"-ohjekirjasta:
Mutkat vedetty suoriksi alkuperäisen teoksen suhteen? Check
Lyhyesti sanottuna: Ghost Rider on samaa tuubaa kuin Nastamuumio, 300 tai ihanmikätahansamuupaskasarjisleffamikänyttuleemieleen. Sarjakuvafilmatisointien (no, oikeastaan aika monien muidenkin elokuvien) todellinen sydän löytyy henkilöhahmoista ja näyttelijöiden roolityöskentelystä. Tälle elokuvalle olisi ihan kohtuullista ja jopa armollista tehdä sydänlihaksen amputaatio, mielellään Tuomion temppelistä mallia ottaen. Nicholas Cage on nimittäin pääroolissa lähinnä retardi. Kaikkitietävän Wikipedian mukaan Cage halusi alkuperäisen kovismeiningin sijaan saada lisää syvyyttä Johnny Blazen hahmoon. No, syvyydestä voidaan olla monta mieltä, mutta retardius on onnistunut täysin. Peter Fonda on kevyesti bergmanilainen paholaisen roolissaan, kun taas Wes Bentley näyttää lähinnä Robert Pattisonin ilkeältä pikkuveljeltä. Eva Mendes saa kunnian esitellä kaula-aukkoaan.
Oman lisänsä elokuvaan tuo aaveajajan erikoistehosteinen hahmo. Tämä viimeistään todistaa sen, että suomalaisen päiväpolitiikan lisäksi känni&läppä-paradigma voi hyvin myös elokuvateollisuudessa. Ghost Riderin tekijät olisivat voineet pyytää konsultaatiota vaikkapa Iron Maidenin tyypeiltä, koska onhan Eddie paljon siistimmän näköinen hahmo kuin paskasti toteutettu digitaalipääkallo.
Branch
Teini-ikäinen Johnny (Matt Long) myy sielunsa perkeleelle (Peter Fonda)
pelastaakseen syöpää sairastavan isänsä. No, tämähän menee tietenkin vituiksi
ja faija kuolee tehdessään moottoripyörätemppua. Johnnysta (Nicholas Cage) itsestään tulee
aikuisena stunt-ajaja, joka vapaa-ajallaan syö karkkia ja katsoo apinavideoita.
Belsebuubin kanssa tehty sopimus ei ole ole kuitenkaan unohtunut ja kun
paholaisen jälkikasvu (Wes Bentley) aikoo vapauttaa helvetin maan päälle tai
jotain muuta yhtä kasuaalia, pääsee Johnny toteuttamaan omaa osaansa sopimuksesta. Romantillisesti elokuvasta löytyy toki Johnnyn
teinirakkaus (Eva Mendes).
Ghost Riderin yleinen huonous on suoraan "Paskat sarjakuvafilmatisoinnit for dummies"-ohjekirjasta:
Mutkat vedetty suoriksi alkuperäisen teoksen suhteen? Check
Vammainen
ohjaus ja käsikirjoitus? Check
Paperinohuet
henkilöhahmot? Check
Käsikirjoituksesta
ja henkilökuvauksesta johtuva hieman Salkkareita laadukkaampi näyttelijätyö?
Check
Naispääosanesittäjän
tissit saavat ruutuaikaa kuin näyttelijä itse? Check
Kököt
on-linerit? Check
Muutenkin
paska dialogi? Check
Hanurista
olevat tehosteet? Check
Huijattu olo
katsojalla? Check
Oliko tämä
kuitenkin odotettavissa? Check
Olisiko
kannattanut vetää naula päähän ennen elokuvan katsomista? Check
Menenkö samaan lankaan
uudelleen? Check
Lyhyesti sanottuna: Ghost Rider on samaa tuubaa kuin Nastamuumio, 300 tai ihanmikätahansamuupaskasarjisleffamikänyttuleemieleen. Sarjakuvafilmatisointien (no, oikeastaan aika monien muidenkin elokuvien) todellinen sydän löytyy henkilöhahmoista ja näyttelijöiden roolityöskentelystä. Tälle elokuvalle olisi ihan kohtuullista ja jopa armollista tehdä sydänlihaksen amputaatio, mielellään Tuomion temppelistä mallia ottaen. Nicholas Cage on nimittäin pääroolissa lähinnä retardi. Kaikkitietävän Wikipedian mukaan Cage halusi alkuperäisen kovismeiningin sijaan saada lisää syvyyttä Johnny Blazen hahmoon. No, syvyydestä voidaan olla monta mieltä, mutta retardius on onnistunut täysin. Peter Fonda on kevyesti bergmanilainen paholaisen roolissaan, kun taas Wes Bentley näyttää lähinnä Robert Pattisonin ilkeältä pikkuveljeltä. Eva Mendes saa kunnian esitellä kaula-aukkoaan.
Oman lisänsä elokuvaan tuo aaveajajan erikoistehosteinen hahmo. Tämä viimeistään todistaa sen, että suomalaisen päiväpolitiikan lisäksi känni&läppä-paradigma voi hyvin myös elokuvateollisuudessa. Ghost Riderin tekijät olisivat voineet pyytää konsultaatiota vaikkapa Iron Maidenin tyypeiltä, koska onhan Eddie paljon siistimmän näköinen hahmo kuin paskasti toteutettu digitaalipääkallo.
Branch
maanantai 9. syyskuuta 2013
Cocktail
Olen nähnyt Roger Donaldsonin ohjaaman elokuvan Cocktail
(1988) aivan liian monta kertaa elämäni aikana. Lapsena katsoin sen varmaan kerran
viikossa, sillä kodissani oli valittavana tasan kolme VHS-kasettia: Quo Vadis, Edvin Laineen Tuntematon sotilas ja Cocktail. Tarkemmin ajatellen vanhempani olisivat
voineet katsoa hieman tarkemmin sen perään, millaista tuubaa ruudusta tuijotin.
Mielestäni esimerkiksi realistinen ja isäm maallinen sotakuvaus olisi ollut huomattavasti parempaa viihdettä alle
kymmenvuotiaalle vesalle kuin yksikään Tom Cruisen elokuvista. Muistan myös jo lapsena Cocktailin olleen jotenkin käsittämättömän nolo. Voin
kertoa, että fiilis ei ole kahdessa vuosikymmenessä kadonnut minnekään.
Kärsimystä lievittääkseni aion raportoida teille tuntojani elokuvan katsomisen ajalta. Koska elokuva nautitaan YLE-veron antimena, joudutte väliajoissa luottamaan sekuntikellon tuloksiin.
00.00.00 Tomppa
kaahaa kavereineen autolla jossain keskellä junttikylää. Tulisipa kolari ja
elokuva päättyisi tähän. Ei perkele tule. Nyt sen ystävät työntää sen bussiin.
Pikkukaupungin poika matkalla suureen kaupunkiin. Tämä on miesten Coyote Ugly.
00.03.52 Tomppa aikoo tienata miljoonan. Ilmeisesti rattopoikana.
00.07.00 Nyt kouluttamaton Tomppa ei saa töitä Wall Streetiltä. Tämä olkoon teille opetuksena lapset: pysykää koulussa ja käykää nenäleikkauksessa, jos tarpeen.
00.09.09 Tomppa ei osaa tehdä gin tonicia. En tiennyt, että se saikin Siltasesta töitä.
00.11.00 Tomppa aloittaa libertaariopinnot collegessa. Tämä onkin republikaanien mainos. Ei, se olikin Top Gun.
00.12.30 Tom on pulloja pyörittävä naistenmies. Elokuva kertoo Tauskin elämästä!
00.15.00 Tom kirjoittaa omaa muistovirttään. Olisipa tämä enne.
00.19.48 Yhyhyy. Proffa kiusaa, eikä yliopistolla opi mitään oikeasta elämästä. Ahaa. Tämä onkin siis persujen mainos. Cocktail – aikaansa edellä.
00.21.27 Miesten herkässä bondaushetkessä selviää, että ainoa syy myydä viinaa on saada naisia. And my god it works!
00.30.47 Mainoskatko. Jumalalle kiitos. Haen viskin…
00.37.00 Taas jatkuu. Tompalla on vosu. Nyt se haluaa vielä oman baarin. Tämä onkin Levottomat – Kun mikään ei riitä.
00.40.30 Tompan vosu iskee Tomapan kaveria. Tomppa itkee, eli taas Top Gun -meininkiä. Naiset ovat pilanneet maailman.
00.43.15 Vosu 2.0 esittäytyy. Hitto, mikä fleda!
00.50.25 Nyt vosu kakkosta pusitaan rannalla. Tompalla on viidakkopaita ja korokepohjat, tai sit toi mimmi on kääpiö. Mikä tää on? Joku rakastumis-montage? Nyt pulitaan rantavedessä. (Missä mun viski on?)
00.55.00 Tomppa puhuu irlantilaisella aksentilla. Ja nyt pannaan vesiputoksen juurella ja nuotion loisteessa. (Missä se mun viski oikeasti on? Jäi keittiöön. Voi saatana. Olen Suomen huonoin juoppo. Suojelen sieluani ja haen sen, vaikka ei ole mainostauon paikkakaan.)
01.00.00 Huonoin BFF koskaan huijaa Tompan vokottelemaan rikasta vanhaa naista. Seuraa kolmiodraamaa.(Onneksi viskini löytyi ajoissa.)
01.08.20 Taas mennään. Jumala, anna voimaa; Tomppa on ilman paitaa heti kärkeen.
01.12.30 Tomppa 12v. viihdyttää vanhaa tätiä. Kiitos, että sain tämänkin nähdä.
01.19.05 Pettymys uraan gigolona ajaa Tompan vosu 2.0:n kimppuun. Tompassa on stalkkerin vikaa. Onko tämä sittenkin Twilight?
01.22.10 Nyt Tomppa oikeuttaa pettämistään raskaana olevalle naiselle miesten välisellä vedolla. Hieno mies!
01.32.40 Taas mainoksia. Tää elokuva ei lopu koskaan.
01.45.30 Tomppaa itkettää, kun paskin BFF koskaan on ampunut aivonsa pellolle luksusjahdissaan. "Goooose, noooooo!"
01.48.23 Tää itsemurhakirjeen itkuinen lukeminen herättää enemmän myötähäpeää, kuin alaston Hannele Lauri. Jumalauta, Tomppa on lahjakas!
01.50.13 No nyt se menee kerjäämään naikkoseltaan säälipesää ”kuollut paras kaveri” -kortilla. Tyylikästä.
01.52.00 Se toimii! 80-luvulla naiset vielä tiesivät paikkansa.
01.55.08 ”The bar is open!” No niinpä onkin. Nyt maistuisi olut tai kaksi. Tai lobotomia.
Kärsimystä lievittääkseni aion raportoida teille tuntojani elokuvan katsomisen ajalta. Koska elokuva nautitaan YLE-veron antimena, joudutte väliajoissa luottamaan sekuntikellon tuloksiin.
00.03.52 Tomppa aikoo tienata miljoonan. Ilmeisesti rattopoikana.
00.07.00 Nyt kouluttamaton Tomppa ei saa töitä Wall Streetiltä. Tämä olkoon teille opetuksena lapset: pysykää koulussa ja käykää nenäleikkauksessa, jos tarpeen.
00.09.09 Tomppa ei osaa tehdä gin tonicia. En tiennyt, että se saikin Siltasesta töitä.
00.11.00 Tomppa aloittaa libertaariopinnot collegessa. Tämä onkin republikaanien mainos. Ei, se olikin Top Gun.
00.12.30 Tom on pulloja pyörittävä naistenmies. Elokuva kertoo Tauskin elämästä!
00.15.00 Tom kirjoittaa omaa muistovirttään. Olisipa tämä enne.
00.19.48 Yhyhyy. Proffa kiusaa, eikä yliopistolla opi mitään oikeasta elämästä. Ahaa. Tämä onkin siis persujen mainos. Cocktail – aikaansa edellä.
00.21.27 Miesten herkässä bondaushetkessä selviää, että ainoa syy myydä viinaa on saada naisia. And my god it works!
00.23.00 Taas lentää pullot ilmassa. Itsehän arvostan lähinnä lasiin osunutta alkoholia.
00.27.52 Tomppa kertoo orgasmivitsin samannimistä drinkkiä
tilaavalle naiselle. #myötähäpeä
00.29.27 Eka panokohtaus. Anteeksi, jos en selitä tarkemmin.
(Näyttää painin ja raiskauksen sekoitukselta.)
00.30.47 Mainoskatko. Jumalalle kiitos. Haen viskin…
00.37.00 Taas jatkuu. Tompalla on vosu. Nyt se haluaa vielä oman baarin. Tämä onkin Levottomat – Kun mikään ei riitä.
00.40.30 Tompan vosu iskee Tomapan kaveria. Tomppa itkee, eli taas Top Gun -meininkiä. Naiset ovat pilanneet maailman.
00.43.15 Vosu 2.0 esittäytyy. Hitto, mikä fleda!
00.50.00 Mutta tolla yhdellä on samanlainen fleda kun mulla.
Shiit!
00.50.25 Nyt vosu kakkosta pusitaan rannalla. Tompalla on viidakkopaita ja korokepohjat, tai sit toi mimmi on kääpiö. Mikä tää on? Joku rakastumis-montage? Nyt pulitaan rantavedessä. (Missä mun viski on?)
00.55.00 Tomppa puhuu irlantilaisella aksentilla. Ja nyt pannaan vesiputoksen juurella ja nuotion loisteessa. (Missä se mun viski oikeasti on? Jäi keittiöön. Voi saatana. Olen Suomen huonoin juoppo. Suojelen sieluani ja haen sen, vaikka ei ole mainostauon paikkakaan.)
01.00.00 Huonoin BFF koskaan huijaa Tompan vokottelemaan rikasta vanhaa naista. Seuraa kolmiodraamaa.(Onneksi viskini löytyi ajoissa.)
01.01.44 Mainoksia. Lasin täyttö ja elokuvan keston
tarkastus. Vielä tunti, FAAK!
01.08.20 Taas mennään. Jumala, anna voimaa; Tomppa on ilman paitaa heti kärkeen.
01.12.30 Tomppa 12v. viihdyttää vanhaa tätiä. Kiitos, että sain tämänkin nähdä.
01.15.49 Whoaah. Kasarinen pastelliräjähdys taidegalleriassa.
01.19.05 Pettymys uraan gigolona ajaa Tompan vosu 2.0:n kimppuun. Tompassa on stalkkerin vikaa. Onko tämä sittenkin Twilight?
01.22.10 Nyt Tomppa oikeuttaa pettämistään raskaana olevalle naiselle miesten välisellä vedolla. Hieno mies!
01.32.40 Taas mainoksia. Tää elokuva ei lopu koskaan.
01.45.30 Tomppaa itkettää, kun paskin BFF koskaan on ampunut aivonsa pellolle luksusjahdissaan. "Goooose, noooooo!"
01.48.23 Tää itsemurhakirjeen itkuinen lukeminen herättää enemmän myötähäpeää, kuin alaston Hannele Lauri. Jumalauta, Tomppa on lahjakas!
01.50.13 No nyt se menee kerjäämään naikkoseltaan säälipesää ”kuollut paras kaveri” -kortilla. Tyylikästä.
01.52.00 Se toimii! 80-luvulla naiset vielä tiesivät paikkansa.
01.55.08 ”The bar is open!” No niinpä onkin. Nyt maistuisi olut tai kaksi. Tai lobotomia.
Deadlock
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Twilight - Aamunkoi osa 2
Viimeinen
Twilight-elokuva on nyt vihdoin katsottu ja on aika kerätä kasaan
elokuvasavotan loppupäätelmät. Ensinnäkin, viides elokuva on ihan
yhtä hanurista kuin aikaisemmatkin osat. Kaikille kiusallisten ja
tylsien elokuvien ystäville kyseessä on huikea elämys, mutta
meille muille vapaa-ajan todellista väärinkäyttöä. On jopa
mahdollista, että viides osa on edeltäjiään hieman typerämpi.
Olin itse kuitenkin tässä vaiheessa jo niin turtunut, että en
kiinnittänyt siihen huomiota. Summa summarum, Twilight-elokuvat
onnistuvat yhdistämään päiviräsäskonservatiivisuuden
yliluonnolliseen nössöilyyn ja korkkiruuvin muotoisiin
ihmissuhdekäsityksiin. Hieno ja täysin tarpeeton saavutus huonojen
elokuvien historiassa.
Neljännen osan lopussahan teiniolmi (Kristen Stewart) kupsahtaa synnytyksen päätteeksi. Olisi kuitenkin kohtuutonta toivoa, että tarina päättyisi tähän. Olmi palaa, yllätys yllätys, kuvioihin glitterinhohtoiseksi vampyyriksi muuttuneena ja tämän jälkeen eletään vampyyrien Espoo-elämää, johon kuuluu ydinperhe lapsineen, omakotitalo, perheauto ja romantillinen avioseksi Robert Pattisonin esittämän aviosiipan kanssa takkatulen ääressä (tosin en usko espoolaisten harrastavan romantillista avioseksiä insinöörien kansoittamilla omakotitaloalueillaaan). Vähän on tietysti omalle faijalle seliteltävää, mutta se on sivuseikka perheonnen rinnalla. Perheonnen määrä on toki suoraan verrannollinen katsojan kokeman kuvotuksen kanssa.
Italian larppivampyyrit eivät kuitenkaan ilahdu ihkupariskunnan nopeasti kasvavasta perheenlisäyksestä ja taas ollaan napit vastakkain, nyrkit pystyssä ja hampaat kurkulla, tai näin ainakin katsojille uskotellaan. Oikeasti elokuvassa ei taaskaan tapahdu mitään. Katsojalle toki esitellään lähinnä erilaisia vampyyrihahmoja vaihtelevilla kyvyillä. Yliluonnollisten erikoiskykyjen lisäksi monet vampyyrit osaavat puhua englantia kököllä itäeurooppalaiskorostuksella ja näyttää Ukrainan euroviisuedustajilta jostain 2000-luvun uumenista. Nämä ovat ehkä kiinnostavimmat elokuvassa esitellyt kyvyt. Tahattoman komiikan määrä on tässä kohtaa lähes liikuttavaa, mutta se ei pelasta elokuvaa.
Yleisen ankeuden ja lisäksi näyttelijätyö on edelleen samaa shaibaa. En jaksa enää sanoa mitään Kristen Stewartista, Robert Pattisonista tai Taylor Lautnerista. Mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Lukekaa edelliset postaukset.
Ensimmäisessä elokuvasarjaa käsittelevässä postauksessa esitin, että Twilight-saaga on pilannut vampyyrielokuvat nykynuorisolta. Olen edelleen samaa mieltä, mutta koska elokuvateollisuus tuottaa uutta paskaa koko ajan, niin en usko Twilightin tuottaman vahingon olevan pysyväluonteista. Eiköhän jotain muuta putkahda tilalle, sillä kehnot fantasiaelokuvat ja -kirjat on kuitenkin ehtymätön luonnonvara. Haluan kuitenkin lähettää tässä vilpittömät terveiseni kaikille paskoista fantasiatuotoksista elantonsa saaville, erityisesti Stephanie Meyerille: menkää oikeisiin töihin. Ihan oikeasti.
Branch
Neljännen osan lopussahan teiniolmi (Kristen Stewart) kupsahtaa synnytyksen päätteeksi. Olisi kuitenkin kohtuutonta toivoa, että tarina päättyisi tähän. Olmi palaa, yllätys yllätys, kuvioihin glitterinhohtoiseksi vampyyriksi muuttuneena ja tämän jälkeen eletään vampyyrien Espoo-elämää, johon kuuluu ydinperhe lapsineen, omakotitalo, perheauto ja romantillinen avioseksi Robert Pattisonin esittämän aviosiipan kanssa takkatulen ääressä (tosin en usko espoolaisten harrastavan romantillista avioseksiä insinöörien kansoittamilla omakotitaloalueillaaan). Vähän on tietysti omalle faijalle seliteltävää, mutta se on sivuseikka perheonnen rinnalla. Perheonnen määrä on toki suoraan verrannollinen katsojan kokeman kuvotuksen kanssa.
Italian larppivampyyrit eivät kuitenkaan ilahdu ihkupariskunnan nopeasti kasvavasta perheenlisäyksestä ja taas ollaan napit vastakkain, nyrkit pystyssä ja hampaat kurkulla, tai näin ainakin katsojille uskotellaan. Oikeasti elokuvassa ei taaskaan tapahdu mitään. Katsojalle toki esitellään lähinnä erilaisia vampyyrihahmoja vaihtelevilla kyvyillä. Yliluonnollisten erikoiskykyjen lisäksi monet vampyyrit osaavat puhua englantia kököllä itäeurooppalaiskorostuksella ja näyttää Ukrainan euroviisuedustajilta jostain 2000-luvun uumenista. Nämä ovat ehkä kiinnostavimmat elokuvassa esitellyt kyvyt. Tahattoman komiikan määrä on tässä kohtaa lähes liikuttavaa, mutta se ei pelasta elokuvaa.
Yleisen ankeuden ja lisäksi näyttelijätyö on edelleen samaa shaibaa. En jaksa enää sanoa mitään Kristen Stewartista, Robert Pattisonista tai Taylor Lautnerista. Mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Lukekaa edelliset postaukset.
Ensimmäisessä elokuvasarjaa käsittelevässä postauksessa esitin, että Twilight-saaga on pilannut vampyyrielokuvat nykynuorisolta. Olen edelleen samaa mieltä, mutta koska elokuvateollisuus tuottaa uutta paskaa koko ajan, niin en usko Twilightin tuottaman vahingon olevan pysyväluonteista. Eiköhän jotain muuta putkahda tilalle, sillä kehnot fantasiaelokuvat ja -kirjat on kuitenkin ehtymätön luonnonvara. Haluan kuitenkin lähettää tässä vilpittömät terveiseni kaikille paskoista fantasiatuotoksista elantonsa saaville, erityisesti Stephanie Meyerille: menkää oikeisiin töihin. Ihan oikeasti.
Branch
perjantai 23. elokuuta 2013
One-Eyed Monster
Kasa kovia ammattilaisia kerääntyy vuoristomökille kuvaamaan
aikuisviihdealan elokuvahelmeä. Pian salaperäinen murhaaja alkaa poimia
näyttelijöitä yksitellen lumen saartamassa vuoristomaisemassa. Kuulostaa melko
suoraviivaiselta ja miljoona kertaa nähdyn kauhuleffan juonelta, eikö? Paitsi,
että tällä kertaa murhaajana on ehkä se pornoelokuva-alan suurin tähti: Ron
Jeremyn penis. Sanomattakin selvää, että tässä elokuvassa on potentiaalia!
Lyhykäisyydessään Adam Fieldsin ohjaaman One-Eyed Monsterin (2008) juoni on seuraavanlainen: Avaruusolento haluaa vallata maailman siittämällä maapallon naiset jälkeläistensä kantajiksi. Tähän tarkoitukseen alien on valinnut sen yhden ja ainoan megamakkaran, joka on hallinnut internetin avaruusaaltoja jo vuosikymmeniä. Elokuvan pääosassa ei siis todellakaan ole pornomaailman legenda Ron de Jeremy, vaan herran slaikka. Itse asiassa Herra Suuri ja Mahtava kuolee jo elokuvan alkumetreillä, kun penis mystillisesti irtoaa Ronin vartalosta myötähäpeää herättävän panokohtauksen aikana.
(Välihuomautuksena todettakoon, että jos ihmiset haluaisivat nähdä kuusikymppisiä touhuamassa, olisi Hannele Laurin elokuvaura taattu hamaan loppuun saakka.)
Vaikka kyseessä on kai jonkin asteinen parodia pornoleffoista, olisi elokuvan mielettömästä juonesta saanut vielä paljon enemmänkin irti. Elokuvan kieli poskessa -mentaliteetilla ei uskalleta revitellä ihan loppuun asti ja koko roskaa vaivaa jonkin asteinen pornosta peritty vakavuus ja vaivaantuneisuus. Käsikirjoituksen heikko taso johtaneekin suoraan piltsifilmin juurille; luoja tietää, että tarinassa olisi ollut kyllä vartta useampaankin kierrokseen. Itse asiassa toivoisin saman juonen laskeutuneen esimerkiksi jonkun ahdistuneen tanskalaisohjaajan hyppysiin. Enpä kieltäytyisi myöskään Won Kar-wain versiosta.
Deadlock
Lyhykäisyydessään Adam Fieldsin ohjaaman One-Eyed Monsterin (2008) juoni on seuraavanlainen: Avaruusolento haluaa vallata maailman siittämällä maapallon naiset jälkeläistensä kantajiksi. Tähän tarkoitukseen alien on valinnut sen yhden ja ainoan megamakkaran, joka on hallinnut internetin avaruusaaltoja jo vuosikymmeniä. Elokuvan pääosassa ei siis todellakaan ole pornomaailman legenda Ron de Jeremy, vaan herran slaikka. Itse asiassa Herra Suuri ja Mahtava kuolee jo elokuvan alkumetreillä, kun penis mystillisesti irtoaa Ronin vartalosta myötähäpeää herättävän panokohtauksen aikana.
(Välihuomautuksena todettakoon, että jos ihmiset haluaisivat nähdä kuusikymppisiä touhuamassa, olisi Hannele Laurin elokuvaura taattu hamaan loppuun saakka.)
Irronnut jortikka lähtee siitosretkelleen ja poraa samalla ilmat pihalle kaikilta tatin eteen astuvilta. Luonnollisesti lähimökissä kuitenkin sattuu asumaan sekopäinen
Vietnam-veteraani, joka on viidakossa lapsia murhatessaan törmännyt
vastaaviin Vietkongin hyppeleviin veitikoihin. Vietnam-tietous yhdistettynä seurueen
kameramiehen sisäisiin McGyverin kykyihin synnyttää bratwurstille ansan, mutta
lopulta peniksen kohtaloksi koituvat vuosikymmenten aikana pornoelokuvabisneksessä parkkiintuneet lantionpohjan lihakset. Voin kertoa, että uutiset pallinpurijapiraijoista ovat aika
pientä tämän henkisen kastraation rinnalla.
Uskomattoman nerokkaan juonen lisäksi myös elokuvan
näyttelijät ovat taattua x-rated -tasoa. Ilmeet ja eleet ovat yhtä aitoja kuin Jenna
Jamesonin tissit ja heidän laukomansa repliikit, kuten ”Holy shit, that’s the
dick” tai ”Circumcise it to the oblivion. With an axe”, ovat myös omiaan
jättämään tämän taideteoksen elokuvahistoriaan. Siitä erityiseksi elokuvan
tekee se, että pääosan esittäjä pysyttelee visusti kameran kuvakulman
ulkopuolella ensimmäisen tunnin elokuvasta. Patongin liikkeitä kuvataan aluksi
ainoastaan erikoisen pyöreän kameran kuvakulman kautta. Yksisilmäinen hirviö
tarkkailee silmällään mökin asukkaiden liikkeitä ja katsojat voivat hetken
kuvitella itsensä Ron Jeremyn elimen asemaan. Quality nice! Vasta jorman murhanhimon yltyessä loppua kohden, saadaan itse
heijari kuviin ja täytyy sanoa, että onhan se melkoisen vaikuttava näky. Itse en ole nähnyt Ronnie boyta
koskaan toiminnassa, mutta asiantuntevammat voivat varmastikin tarkistaa
onko kyseessä todella ehta kopio herran viidennestä raajasta. Vaikka kyseessä on kai jonkin asteinen parodia pornoleffoista, olisi elokuvan mielettömästä juonesta saanut vielä paljon enemmänkin irti. Elokuvan kieli poskessa -mentaliteetilla ei uskalleta revitellä ihan loppuun asti ja koko roskaa vaivaa jonkin asteinen pornosta peritty vakavuus ja vaivaantuneisuus. Käsikirjoituksen heikko taso johtaneekin suoraan piltsifilmin juurille; luoja tietää, että tarinassa olisi ollut kyllä vartta useampaankin kierrokseen. Itse asiassa toivoisin saman juonen laskeutuneen esimerkiksi jonkun ahdistuneen tanskalaisohjaajan hyppysiin. Enpä kieltäytyisi myöskään Won Kar-wain versiosta.
Deadlock
maanantai 12. elokuuta 2013
Twilight - Aamunkoi osa 1
Twilight - Aamunkoi osa 1 (2011)
on eittämättä koko sarjan odotetuin elokuva, koska siinä päästään vihdoinkin
panemaan. Twilightin keskeinen teemahan kuitenkin on se, että teinityttö yrittää
saada munaa pihtaavalta stalkkerikimallevampyyriltä. Tämä paska vetoaa nuorisoon, jonka kulttuurimaku on vielä kehittymätöntä. Onneksi suurin
osa nykyteineistä ymmärtää muutaman vuoden kuluttua katsoa esimerkiksi Dolph
Lundgrenin tai Jean-Claude van Dammen tähdittämiä elokuvia, joista kaikki
voittavat taiteellisessa kunnianhimossaan paskat vampyyrielokuvat.
Elokuvan alussa teiniolmi (Kristen Stewart) ja konservatiiviverenimijä (Robert Pattison) menevät naimisiin ja lähtevät paratiisisaarelle viettämään kuherruskuukautta eli panemaan, mutta avioliiton täyttyminen aiheuttaa kuitenkin tuoreelle aviomiehelle morkkiksen sekä pikkurouvalle mustelmia ja ylläriraskauden. Tämän jälkeen elokuvassa seurataan onnellista ja komplikaatioita täynnä olevaa odotusta ja oli kai siinä jotain ihmissusien keulimistakin. Loppupeleissä on kuitenkin sama, vaikka elokuvassa olisi ollut apokalypsi, sillä sekin olisi ollut vain leimiä. Näkemykseni on se, että maalin kuivumisen seuraaminen on huomattavasti kiinnostavampaa kuin tämän elokuvan katsominen, etenkin jos kyseessä on liuotinpohjainen maali. Elokuvaa ei paranna ihmissusijampan (Taylor Lautner) hieman pedariviboja sisältävä bondautuminen pääparin vastasyntyneen rakkauden hedelmän kanssa. Jäätävä tylsyys yhdistettynä katsojan lopulliseen kiusaantumiseen on kieltämättä melkoinen suoritus.
Neljännen elokuvan päätyttyä takaraivossa kummittelee tieto viidennestä, vielä katsomattomasta Twilight-elokuvasta. Itsehän aion katsoa tämän elokuvallisen oksennuksen viidennen ja viimeisen osan nöyrän yleisönpalvelijan roolissa, sillä ihmisillä on oikeus tietää, mitä kannattaa sieltä videovuokraamon hyllystä poimia mukaan. Omasta mielestäni ansaitsen jo tässä vaiheessa palkinnon vähintään kansanterveyden edistämisestä ja talvisotaan osallistumisesta.
Branch
Elokuvan alussa teiniolmi (Kristen Stewart) ja konservatiiviverenimijä (Robert Pattison) menevät naimisiin ja lähtevät paratiisisaarelle viettämään kuherruskuukautta eli panemaan, mutta avioliiton täyttyminen aiheuttaa kuitenkin tuoreelle aviomiehelle morkkiksen sekä pikkurouvalle mustelmia ja ylläriraskauden. Tämän jälkeen elokuvassa seurataan onnellista ja komplikaatioita täynnä olevaa odotusta ja oli kai siinä jotain ihmissusien keulimistakin. Loppupeleissä on kuitenkin sama, vaikka elokuvassa olisi ollut apokalypsi, sillä sekin olisi ollut vain leimiä. Näkemykseni on se, että maalin kuivumisen seuraaminen on huomattavasti kiinnostavampaa kuin tämän elokuvan katsominen, etenkin jos kyseessä on liuotinpohjainen maali. Elokuvaa ei paranna ihmissusijampan (Taylor Lautner) hieman pedariviboja sisältävä bondautuminen pääparin vastasyntyneen rakkauden hedelmän kanssa. Jäätävä tylsyys yhdistettynä katsojan lopulliseen kiusaantumiseen on kieltämättä melkoinen suoritus.
Neljännen elokuvan päätyttyä takaraivossa kummittelee tieto viidennestä, vielä katsomattomasta Twilight-elokuvasta. Itsehän aion katsoa tämän elokuvallisen oksennuksen viidennen ja viimeisen osan nöyrän yleisönpalvelijan roolissa, sillä ihmisillä on oikeus tietää, mitä kannattaa sieltä videovuokraamon hyllystä poimia mukaan. Omasta mielestäni ansaitsen jo tässä vaiheessa palkinnon vähintään kansanterveyden edistämisestä ja talvisotaan osallistumisesta.
Branch
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Sibelius
Tämä on suuri isäm maallinen postaus hienon elokuvan tekijän Timo Koivusalon kansallis säveltäjäämme herkästi käsittelevästä elo kuvasta Sibelius (2003). Tämän mukasesti tekstissä käytetään vaan Isäm maallista kili oppia.
00.00 Mitä vitua. Sibelius on kuollut! Oliko elokuva tässä. Finlandia soi. Kättä lippaan pojat!!1!
03.02. SIBELIUS EI OLE KUOLLUT!!1!
03.45. Sibeliuksen isä on koullut ja pesä on konkursissa.
08.30. Sibelius on debressiosa, koska koulussa on pilkattu suurta SUOMALAISTA säveltäjää. Mutta sitten kuitenkin Sibelius rupeaa Isäm maalliseksi säveltäjäksi, koska Isäm maallinen sukulais miäs kannattaa sitä.
13.12. SIBELIUS ON TAAS VANHA!!!!1
13.45. SIBELIUS ON TAAS NUORI!!!11
16.00. NYT TAAS VANHA!1! Onko tämä kuitnkin post moterni teko taide elo kuva?
16.38. Ei ollut!!1 Sibelius lähtee Perliiniin! Ase veljien luokse!
22.54 Perliinin katupojat tunkeutuvat Sibeliuksen ajatuksiin. Sävellys työ ei suju.
24.20 Elo kuvassa puhutaan ruatsia! Petos Isäm maata kohtaan.
30.00 Sibelius painii miehen kanssa ja musiikki soi. Mitä elo kuvassa tapahtuu? Onko tämä jotain homostelua?
31.00 Ei ollut. Oli vain miehekästä viinan juontia.
32.42. Sibelius on taas Isäm maan kamralla.
36.30. Sibelius ottaa pankki lainan ja lähtee Viiniin. Samuli eedelman on tehnyt laulun viinistä.
40.12. Sibelius pulustaa snäggi kioskilla kuniaansa niin kun Suomalainen on puolustanut Talvisodassa!!!!11!1!!1
48.11. Sibelius on pers aukinen. Valkoista hetero miästä sorretaan!!11
48.49. Sibelius menee isäm maallisesti hetro avio liittoon.
1.04.10. MITÄ VITUA! Soumi ei ole vielä itsenäinen kansalis valtio!!1 Mikä kestää????
1.04.30. Sibelius säveltää Finlandian!!!1!11! Se on hiano isäm maallinen kappale ja se soi Renny Harlinin isäm maallisessa elo kuvassa Dai Haerd 2.
1.15.50 Kansallismielisyys jatkuu. Miksi ei saa tavallinen valkonen hetero mies juoda viinaa niin paljon kun haluaa? Naiset ovat pilanneet kaiken.
1.24.08. Sibelius on tosi netto veron maksaja ja asuu Tusulassa eikä missään viher vasuri moku hesassa neukku kuutiossa.
1.40.00 Sibelius säveltää Jääkärin marssin! Nimetty jeeger maisteri viinan mukaan! Kohta koittaa Isäm maallinen Vapaus sota!
1.52.30 Suomen joutsen lentää.
1.53.00 Loppu tekstit. Sibelius kuolee. Isäm maallisissa hauta jaisissa suree koko Suomen kansa. Paitsi viher vasemmisto mokuttajat!
Hiano isäm maallinen elo kuva!1!11 Timo Koivusalon merkki teos! Ei yhtään teko taide elokuva vaan kansan makuun tehty teos suur miehen elämästä. Mannerheim (joka EI OLLUT MUSTA TAI HOMO!!!1!) elo kuva Timo Koivusalolle jos renny ei ohjaa!
Branch & Deadlock
00.00 Mitä vitua. Sibelius on kuollut! Oliko elokuva tässä. Finlandia soi. Kättä lippaan pojat!!1!
03.02. SIBELIUS EI OLE KUOLLUT!!1!
03.45. Sibeliuksen isä on koullut ja pesä on konkursissa.
08.30. Sibelius on debressiosa, koska koulussa on pilkattu suurta SUOMALAISTA säveltäjää. Mutta sitten kuitenkin Sibelius rupeaa Isäm maalliseksi säveltäjäksi, koska Isäm maallinen sukulais miäs kannattaa sitä.
13.12. SIBELIUS ON TAAS VANHA!!!!1
13.45. SIBELIUS ON TAAS NUORI!!!11
16.00. NYT TAAS VANHA!1! Onko tämä kuitnkin post moterni teko taide elo kuva?
16.38. Ei ollut!!1 Sibelius lähtee Perliiniin! Ase veljien luokse!
22.54 Perliinin katupojat tunkeutuvat Sibeliuksen ajatuksiin. Sävellys työ ei suju.
24.20 Elo kuvassa puhutaan ruatsia! Petos Isäm maata kohtaan.
30.00 Sibelius painii miehen kanssa ja musiikki soi. Mitä elo kuvassa tapahtuu? Onko tämä jotain homostelua?
31.00 Ei ollut. Oli vain miehekästä viinan juontia.
32.42. Sibelius on taas Isäm maan kamralla.
36.30. Sibelius ottaa pankki lainan ja lähtee Viiniin. Samuli eedelman on tehnyt laulun viinistä.
40.12. Sibelius pulustaa snäggi kioskilla kuniaansa niin kun Suomalainen on puolustanut Talvisodassa!!!!11!1!!1
48.11. Sibelius on pers aukinen. Valkoista hetero miästä sorretaan!!11
48.49. Sibelius menee isäm maallisesti hetro avio liittoon.
1.04.10. MITÄ VITUA! Soumi ei ole vielä itsenäinen kansalis valtio!!1 Mikä kestää????
1.04.30. Sibelius säveltää Finlandian!!!1!11! Se on hiano isäm maallinen kappale ja se soi Renny Harlinin isäm maallisessa elo kuvassa Dai Haerd 2.
1.15.50 Kansallismielisyys jatkuu. Miksi ei saa tavallinen valkonen hetero mies juoda viinaa niin paljon kun haluaa? Naiset ovat pilanneet kaiken.
1.24.08. Sibelius on tosi netto veron maksaja ja asuu Tusulassa eikä missään viher vasuri moku hesassa neukku kuutiossa.
1.40.00 Sibelius säveltää Jääkärin marssin! Nimetty jeeger maisteri viinan mukaan! Kohta koittaa Isäm maallinen Vapaus sota!
1.52.30 Suomen joutsen lentää.
1.53.00 Loppu tekstit. Sibelius kuolee. Isäm maallisissa hauta jaisissa suree koko Suomen kansa. Paitsi viher vasemmisto mokuttajat!
Hiano isäm maallinen elo kuva!1!11 Timo Koivusalon merkki teos! Ei yhtään teko taide elokuva vaan kansan makuun tehty teos suur miehen elämästä. Mannerheim (joka EI OLLUT MUSTA TAI HOMO!!!1!) elo kuva Timo Koivusalolle jos renny ei ohjaa!
Branch & Deadlock
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)