Twilight - Aamunkoi osa 2

Viimeinen Twilight-elokuva on nyt vihdoin katsottu ja on aika kerätä kasaan elokuvasavotan loppupäätelmät. Ensinnäkin, viides elokuva on ihan yhtä hanurista kuin aikaisemmatkin osat. Kaikille kiusallisten ja tylsien elokuvien ystäville kyseessä on huikea elämys, mutta meille muille vapaa-ajan todellista väärinkäyttöä. On jopa mahdollista, että viides osa on edeltäjiään hieman typerämpi. Olin itse kuitenkin tässä vaiheessa jo niin turtunut, että en kiinnittänyt siihen huomiota. Summa summarum, Twilight-elokuvat onnistuvat yhdistämään päiviräsäskonservatiivisuuden yliluonnolliseen nössöilyyn ja korkkiruuvin muotoisiin ihmissuhdekäsityksiin. Hieno ja täysin tarpeeton saavutus huonojen elokuvien historiassa.

Neljännen osan lopussahan teiniolmi (Kristen Stewart) kupsahtaa synnytyksen päätteeksi. Olisi kuitenkin kohtuutonta toivoa, että tarina päättyisi tähän. Olmi palaa, yllätys yllätys, kuvioihin glitterinhohtoiseksi vampyyriksi muuttuneena ja tämän jälkeen eletään vampyyrien Espoo-elämää, johon kuuluu ydinperhe lapsineen, omakotitalo, perheauto ja romantillinen avioseksi Robert Pattisonin esittämän aviosiipan kanssa takkatulen ääressä (tosin en usko espoolaisten harrastavan romantillista avioseksiä insinöörien kansoittamilla omakotitaloalueillaaan). Vähän on tietysti omalle faijalle seliteltävää, mutta se on sivuseikka perheonnen rinnalla. Perheonnen määrä on toki suoraan verrannollinen katsojan kokeman kuvotuksen kanssa.

Italian larppivampyyrit eivät kuitenkaan ilahdu ihkupariskunnan nopeasti kasvavasta perheenlisäyksestä ja taas ollaan napit vastakkain, nyrkit pystyssä ja hampaat kurkulla, tai näin ainakin katsojille uskotellaan. Oikeasti elokuvassa ei taaskaan tapahdu mitään. Katsojalle toki esitellään lähinnä erilaisia vampyyrihahmoja vaihtelevilla kyvyillä. Yliluonnollisten erikoiskykyjen lisäksi monet vampyyrit osaavat puhua englantia kököllä itäeurooppalaiskorostuksella ja näyttää Ukrainan euroviisuedustajilta jostain 2000-luvun uumenista. Nämä ovat ehkä kiinnostavimmat elokuvassa esitellyt kyvyt. Tahattoman komiikan määrä on tässä kohtaa lähes liikuttavaa, mutta se ei pelasta elokuvaa.

Yleisen ankeuden ja lisäksi näyttelijätyö on edelleen samaa shaibaa. En jaksa enää sanoa mitään Kristen Stewartista, Robert Pattisonista tai Taylor Lautnerista. Mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Lukekaa edelliset postaukset.  

Ensimmäisessä elokuvasarjaa käsittelevässä postauksessa esitin, että Twilight-saaga on pilannut vampyyrielokuvat nykynuorisolta. Olen edelleen samaa mieltä, mutta koska elokuvateollisuus tuottaa uutta paskaa koko ajan, niin en usko Twilightin tuottaman vahingon olevan pysyväluonteista. Eiköhän jotain muuta putkahda tilalle, sillä kehnot fantasiaelokuvat ja -kirjat on kuitenkin ehtymätön luonnonvara. Haluan kuitenkin lähettää tässä vilpittömät terveiseni kaikille paskoista fantasiatuotoksista elantonsa saaville, erityisesti Stephanie Meyerille: menkää oikeisiin töihin. Ihan oikeasti. 
 
Branch