Pretty Woman

Olen keski-ikää lähestyvä tylsimys, joka ei ole koskaan ymmärtänyt Pretty Womanin (1990) mainetta romanttisena elokuvana. Julia Robertsin ja Richard Geren tähdittämä prostituoitu Vivianin ja liikemiehen Edwardin vaihtosuhteesta alkava rakkaustarina ei herättele kyynelkanavia tai aivojen romantiikkakeskusta, vaikka tokihan jokaisella meistä on natsannut, kun on vähän seisoskellut Sunset Bulevardin kulmassa.

Elokuvana Pretty Woman ei ole Timo Koivusalo -asteikolla huono elokuva, se on kuitenkin käsikirjoitettu, ohjattu ja näytelty sujuvasti. Se ei ole elokuvana käsittämätöntä paskaa, joka saa katsojan voimaan pahoin päiväkausia katsomisen jälkeen. Romanttinen komedia on vain elokuvagenrenä aika hanurista. Keskustelin tässä yhtenä iltana erään ystäväni kanssa romanttisten komedioiden ongelmista. Tämän rupattelun perusteella selvisi, että monet näistä elokuvista eivät ole erityisen hauskoja tai saati romanttisia. Vähän kuin sotaelokuva ilman sotaa, toimintaelokuva ilman toimintaa, Top Gun ilman homoerotiikkaa tai Universal Soldier ilman Jean-Claude Van Dammen persettä.

Pretty Woman ammentaa päälle päin asetelmansa George Bernard Shaw'n Pygmalion-näytelmään perustuvasta musikaalista My Fair Lady, jonka on taasen kynäillyt Alan Jay Lerner. My Fair Ladyssa vedonlyönnin tuloksena alaluokkaisesta kukkamyyjästä koulitaan hienoa naista. Samoihin teemoihin viitataan Pretty Womanissa hotellihenkilökunnan vetämillä haarukkasulkeisilla ja elokuvan oopperakohtauksella, jossa ensimmäistä kertaa korkeakulttuuria näkevä Vivian vetistelee katsomossa. Tosin tämäkin on melko päälle liimattua, sillä Julia Roberts muuttuu kadulla pyörivästä ilotytöstä salonkikelpoiseksi leidiksi lähinnä vaihtamalla muovisaappaat kalliisiin korkkareihin ja opettelemalla käyttämään jälkiruokalusikkaa. Oikeasti elokuvan teema on se, että sisäiseen tyhjyyteen auttaa seuran ja seksin ostaminen, varsinkin jos seuralainen näyttää seuraavalta suurelta Hollywood-staralta. 

Pretty Womanin kiusallisin yksityiskohta on Julia Robertsin ja Richard Geren roolihahmojen ammattien rinnastaminen, sillä tottahan toki liike-elämä on yhtä suurta sielua syövää huoraamista, jossa rikotaan perheyritykset ja tuhotaan sympaattisten papparaisten elämäntyö. Tosin "huoraaminen" tapahtuu ilmastoiduissa toimistoissa ja liikelounailla hyvällä liksalla, mutta kun siitä tulee paha mieli ja syvälle sydämeen sattuu, niin kyseessähän on lähes sama asia. Elokuvissa alaluokkaiset ihmiset ovat mukavampia ja aidompia kuin snobit, joilla on valtaa ja rahaa. Sama asetelma pätee myös maalaisiin ja kaupunkilaisiin. Mikä yllätys onkaan, että Vivian paljastuu junttikylän tytöksi, joka on hairahtunut suurkaupungissa.

Tätä kirjoittaessa olen muistellut alkuvuodesta näkemääni Sophie Fiennesin elokuvaa The Pervert's Guide to Ideology (2012). Kyseisessä elokuvassa slovenialainen filosofi ja kulttuuriteoriajoulupukki Slavoj Žižek analysoi James Cameronin elokuvaa Titanic (1997), jossa seurapiirivosu (Kate Winslett) tapaa autokannen alla matkustavan köyhän jampan (Leonardo DiCaprio), ja sitten laiva törmää jäävuoreen. Cameronin pläjäys on romantilliseksi tarkoitettu, mutta Žižekin mukaan elokuvan jäävuori-insidentti estää elokuvan todellisen katastrofin, eli pääparin yhteiselämän, joka todennäköisesti romahtaisi pian New Yorkiin saapumisen jälkeen. Titanicin uppoaminen antaa illuusion siitä, että ilman tätä valitettavaa onnettomuutta elokuvan rakastavaiset olivat saaneet onnellisen loppunsa. Žižek löytää Titanicista myös toisen narratiivin, jonka mukaan Cameronin ylä- ja alaluokan karikatyyrien ja köyhien sympatiseeraamisen takana on yläluokan trippailu alaluokan parissa ja sen hyväksikäyttö oman identiteetin ja elinvoiman palauttamiseksi. Leonardo DiCaprion työläistaustainen roolihahmo saa mennä Pohjois-Atlantin aaltoihin tämän tehtävän toteutettuaan.

Tätä narratiivia vasten Pretty Woman on kuin  katastrofielokuva ilman valtamerilaivaa ja jäävuorta. Väljähtänyt, juppimeiningillä ryyditetty yläluokkaisuus ja eloisa alaluokkaisuus silleen kivasti kohtaavat ja sitten soitetaan vähän Roy Orbisonia. Elokuvan tympeää puolta vilautetaan kerran elokuvan aikana kohtauksessa, jossa Edwardin lakimies yrittää raiskata Vivianin. 

Pretty Womanin onnellisessa lopussa on kuitenkin kasassa kaikki eeppisen ihmissuhdeonnettomuuden ainekset. Jostain kumman syystä elokuvasta ei ole koskaan tehty jatko-osaa.

Branch