Uusi vuosi on ovella ja sen myötä
elokuvateattereihin saapuu taas monta uutta elokuvaa. Vuosi 2013 tarjoaa
varmasti hyviäkin tuotoksia, mutta ainakin alkuvuoden julkaisuihin mahtuu
mukaan myös hirvittävää kuraa. Me huonojen elokuvien kerhossa otimme
vapaudeksemme ruotia muutamia näitä suurille kankaille piakkoin ensi-iltaan
tulevia elokuvia jo tutuksi tulleella "näkemättä paskaa"
-periaatteella.
Juoppohullun
päiväkirja
Iso mies
riehuu ja dokaa, eli perusperjantai lähiössä. Kirjassa sata ensimmäistä
sivua oli jo liikaa, elokuvaa arvioin yleisön sietävän ehkä sen kymmenen
minuuttia.
Vuonna -85
Timo Koivusalo on taas
ilahduttanut koko kansaa palaamalla ohjaajan puikkoihin. Tällä kertaa maestron
näppäimistä lähtee nimestä päätellen Eppu Normaalin biisiin perustuva
kasarifiilistely. Siis aivan ihanaa. Luultavasti kuitenkin parempi kuin
Kaksipäisen kotkan varjossa, mikäli elokuva ei sisällä Loiria.
21 tapaa
pilata avioliitto
Kotimainen
komedia. Onnea, Suomi!
Les
Misérables
Hugh
Jackman on luultavasti ilman paitaa, Anne Hathaway myy hiuksensa ja kasa muita
kalansilmäisiä naisia himoitse samaa miestä. Huipennuksena Russell Crowe laulaa
Javert’in roolin. Ja vieläpä ilmeisen huonosti.
A Good Day to
Die Hard
Arvasitte
oikein, Bruce Willis palaa rooliinsa John McClanena
sadannenneljännenkymmenennen kerran. Jumala yksin tietää miksi.
Anna
Karenina
Tolstoin
megateos saa jälleen uuden filmatisoinnin. Puhkikuluneeseen tarinaan tuodaan
varmasti todella paljon lisää sielua tällä erityisellä tulkinnalla. Nyt
yrityksenä on ilmeisesti luoda jonkin sortin naisnäkökulmaa tarinaan. Tiedossa
siis emansipaatiotragediaa. No, ainakin katsojat voivat seurapelinä laskea
kuinka monta sekuntia pääosassa muikisteleva Keira Knightley, kaikkien suuhengittäjien äiti, pystyy
pitämään suunsa supussa ja alahampaansa piilossa.
Kaappari
Aleksi Mäkelä on tehnyt
tositapahtumiin perustuvan elokuvan. Juoskaa henkenne edestä.
Rakkauden
pelikenttä
Gerald
Butlerin tähdittämä romanttinen jalkapalloelokuva. Oletan, että elokuvassa ei
taistella Persian armeijaa vastaan nahkalannevaatteissa, joten en näe mitään
syytä tämän katsomiseen.
Näiden helmien lisäksi
teattereihin iskeytyy piakkoin uusi Rölli-elokuva, Tom Hanksin ja Halle Berryn
yhteinen tuotos ja joku Disneyn käsittämätön versio Ihmemaa Ozista. Myös Tom
Cruisen on annettu taas tehdä uusi elokuva. Vuonna 2013 on lisäksi
animaatio-Tarzanin vuoro joutua 3D-mankelin läpi.
Itsehän aion tänäkin vuonna
katsoa vain neuvostoliittolaisia mustavalkoelokuvia ja ruotia saksalaisen
neorealismin tuotoksia. Tai sitten hiivin Finnkinon joululahjalippujen turvin
katsomaan kuinka Russell selviytyy musikaalidebyytistään, sillä myös huonot
elokuvat ansaitsevat hieman rakkautta.
Loistavaa huonojen elokuvien
vuotta toivottaen,
Deadlock
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti