Rocky IV

Rocky IV on yksi ehdottomista lempielokuvistani. Olen nähnyt elokuvan kymmeniä kertoja ja kolmella eri kielellä. Olen katsonut sitä liikuttuneessa tilassa, selvin päin, krapulassa ja aina se toimii. Melodraamaa, verta, tajuttoman kova kasarisoundtrack ja häpeämätöntä jenkkihehkutusta.  Elokuvan jälkeen on katsojallakin hieman hengästynyt olo ja leukaa särkee. 

 If he dies, he dies!

Rocky IV on massiivisen urheiluelokuvasaagan neljäs ja takuulla överein osa. Rocky (1976) oli Oikeasti Hyvä Elokuva, mutta sen jälkeen tuotetut osat kaksi ja kolme jättivät paljon toivomisen varaan; Rockysta (Sylvester Stallone) ja Apollosta (Carl Weathers) tuli frendejä ja Mr. T sai ainoan muistettavan elokuvaroolinsa.  Vasta Rocky nelosen nähtyään kuitenkin tajuaa, että osat kaksi ja kolme olivat oikeastaan vain pohjustusta koko elokuvasarjan kovimmalle helmelle. Jos Rocky ei olisi kahdessa aikaisemmassa muodostanut niin vahvaa bromancea Apollon kanssa, olisiko hänellä niin paljon kostonhimoa ja voitontahtoa nelososassa? En usko. Mikään ei aja miestä nyrkkeilykehään, kuten rakastetun kuolema.

Voittamattoman oloinen vastustaja on se henki ja elämä, josta urheiluelokuvat voimansa ammentavat. Mr. T:n kohtalaisen kovan vihulaissuorituksen jälkeen neloseen oli todella löydettävä Rockyn arvoinen vastapari. Vastoin kaikkia ennakko-oletuksia käsikirjoittajakin toiminut Stallone kuitenkin onnistui neljättä osaa varteen luomaan yhden elokuvahistorian muistettavimmista pahiksista.  Ivan Drago (Dolph Lundgren) on 196 cm ja 116 kg silkkaa tappovoimaa suoraan Neuvostoliiton huippulaboratoriosta. Puna-armeijan kapteeni, joka ei puhu eikä pussaa.  

Ivan Drago onkin häpeämättömän mustavalkoisesti rakennettu henkilöhahmo, täysin ilmeetön ja tunteeton ihmiskone. Elokuvan alkuasetelmassa Apollo, jolla ei sivumennen sanoen olisi mitään asiaa kehään Dragon kanssa, leikittelee Neuvostoliiton ylpeydellä ja maksaa kovimman hinnan. Hahmon sisin on tiivistetty jo otsikossa lainaamani kohtaukseen elokuvasta: Apollo makaa verissä päin kanveesissa, Ivan Drago seisoo ruumiin yllä kuin pahan ruumiillistuma. Englantia sopivan ilkeästi murtaen Ivan toteaa: ”If he dies, he dies”. Seuraa vittumainen katse Rockyyn ja voilà, haaste on heitetty.  Elokuva voi todella alkaa.

Suurin kiitos hahmon uskottavuudesta menee Dragon näyttelijälle, Dolph Lundgrenille. Mies, joka näyttää uskottavalta kommarinpunaisessa trikoonakissa, on otettava vakavasti. Tarinan mukaan Dolph pieksi kanssanäyttelijöitään kuvauksissa oikeasti puoliväliin helvettiä ja lisäksi tyyppi on muskelimieheksi harvinaisen älykäs. Huhut myös väittävät ruotsalaisen atleetin opiskelleen yliopistossa.  Tämän jälkeen ei tarvitse ihmetellä, kuinka Lundgren onnistuu tekemään yhden kaikkien aikojen tiukimmista roolisuorituksista vain muutamilla lyhyillä repliikeillä. 

Ivan Dragon (ja Dolphin) kovuus saa melkein unohtamaan sen kuinka pussy hahmo Rocky on lähes koko leffan ajan. Alun nillittävä Rocky vaihdetaan vanhaan kunnon sianruhoja hakkaavaan versioonsa vasta elokuvan parhaassa kohtauksessa, kuuluisassa treenimontaasissa. Seuraa kasarimusanostatusta ja elokuvan suurin ristiriita. Toisaalla meillä on Dolph Lundgren, Neuvostoliiton koko doping-tietous ja avaruusteknologia yhdistettynä yhteen raskaan sarjan nyrkkeilijään.  Ja sitten on Rocky, jonka treenimetodit näyttävät duunimatkaltani helmikuun aamuhangessa. Pitäisikö meidän muka todella uskoa, että Syltyllä olisi moisella treenillä todella jotain mahdollisuuksia Dolphia vastaan? 

No, itse asiassa pitäisi. Treenimontaasi on nimittäin elokuvan make it or break it -kohtaus. Tässä punnitaan katsojan todellinen usko Sylttyyn, vapauteen ja Amerikkaan. Rockyn treeni Siperian talvessa kuvaa todellisen sankarin luonnetta. Hän on mies kostoretkellä ja yleisö on myyty. Rocky on vapaa mies vapaasta maailmasta, Ivan järjestelmän ja valtion valvonnan tuote. Lopussa se ei ole se kostonhimoinen metsätreeni, joka nostaa Rockyn voittoon. Se on se vapauden henki, joka länsituulen lailla pyyhkäisee yli alistetun kansan. Rocky on messias, joka on nähnyt valon ja tullut tuomaan rauhan ja vapauden sorretulle rahvaalle. 

If I can change

Urheiluelokuva on vaativa taiteenlaji, jossa juoni ja henkilöhahmot usein jäävät pitkitettyjen mäiskintäkohtausten varjoon. Ei pelkoa, Rocky IV on juuri tätä genreä. Se on vain niin paljon muutakin. Toisaalta se on tarina miesten välisestä rakkaudesta, ja kertomus siitä kuinka isähahmoa Apollosta hakenut Rocky kostaa mentorinsa kuoleman.  Oteluita on yhden sijaan kaksi ja välissä treenataan helvetin kovaa. Lopussa Rocky voittaa. Tämä on se urheiluelokuvaosuus. Metatasolla elokuva on kaunis kertomus Yhdysvaltojen ja kapitalismin voitosta pahaa Neuvostoliittoa vastaan.  Vuonna 1985 levitykseen tullut elokuva tiivistää kaiken sen, mistä 1980-luvun kylmässä sodassa oli kyse. Taistoa käydään kiivaasti ja kaikilla osa-alueilla asevarustelusta urheiluun.  

Rocky IV on oikeastaan urheiluelokuvien Top Gun, reaganilainen vetoomus kansaan kapitalismin puolesta Neuvostoliittoa vastaan. Ajatelkaapa vaikka elokuvan viimeistä kohtausta: Rocky on juuri lyönyt voittamattomana ihmiskoneena pidetyn Ivan Dragon kanveesiin, koko neukkuyleisö huutaa Rockyn nimeä ja voittaja kiedotaan tähtilippuun neuvostojohdon katsoessa voimattomana vierestä. Lopuksi Rocky pitää innoittavan puheen rauhan ja kansojen välisen rakkauden puolesta. Tämä ajaa sorretun neuvostoyleisön ekstaasiin ja lopulta jopa itse Gorba nousee antamaan aplodinsa Rockylle. Rocky Balboan sanoin:  ” If I can change, and you can change, everybody can change!” Ja lopussa hyvä voittaa. Sweetest victory!

Deadlock