Leffaperseilypääsiäinen vol 2.

Huonojen elokuvien kerhon toinen perinteinen leffaperseilypääsiäinen on takana. Jääkaappi on tyhjennetty massiivisesta ruokamäärästä normaalien ruokajuomien kera. Tämän lisäksi olemme tietenkin katsoneet kasan elokuvia ja haluammekin jakaa lukijoidemme kanssa oman elokuvallisen Via Dolorosamme. 

Batman & Robin (1997)

Kuka on antanut Joel Schumacherille luvan tehdä elokuvia? Tai kenellekään muullekaan koko tuotantotiimistä? Batmanissa & Robinissa seuraavat asiat ovat pielessä: no, oikeastaan kaikki. Elokuva on visuaalisesti kammottava. Paikoitellen studiolavasteet näyttävät todella halvoilta ja Gotham City itsessään näyttää Albert Speerin märältä unelta. Ei kovin hyvä yhdistelmä. Erikoistehosteet ovat yksinkertaisesti paskoja. Chris O´Donnellin ja Uma Thurmanin roolisuoritukset ovat kauheita, mutta toisaalta niiden rinnalla Arnold Schwarzenegger vaikuttaa ihan mukiinmenevältä. Tosin Schwarzeneggerin germaaninen aksentti kuulostaa tässä elokuvassa normaalia pahemmalta. Varsinkin, jos koko elokuvan ajan mongerretaan sellaisia onelinereita, että myötähäpeän tsunami pyyhkäisee katsojan sielun ylitse! Ja ei hei edes aloiteta niistä kuuluisista nänneistä Bat-puvuissa.

Ihan sama. Tuli paha mieli. Tiedämme, miltä George Clooneysta tuntuu.

Hokkarihemmot (Blades of Glory (2007) 

Hokkarihemmot on Huonojen elokuvien kerhon perinne-elokuva. Se on hieno kuvaus urheilumaailmasta ja miesten välisestä ystävyydestä. Pääosissa ovat Will Ferrell ja Jon Heder sekä lajina tietenkin taitoluistelu, jossa ei ole säästelty paljeteissa ja trikoissa. Hokkarihemmot on urheilukomedioiden aatelia ja se on yksi hienoimmista hyvistä huonoista elokuvista. Hyvää makua kyseinen elokuva ei tosin edusta millään tavalla.

Twilight – Houkutus (Twilight 2008)

Twilight-elokuvista tulee vielä joskus pidempi postaus blogiin, mutta katsoimme tähän hätään ensimmäisen elokuvan. Säälin nykyajan teinejä, joilta Twilight on riistänyt mahdollisuuden oikeisiin vampyyrielokuviin. Kristen Stewart ja Robert Pattison ovat ehkä ankein valkokangaspari ikinä ja elokuvan romantiikka sopii niille ihmisille, joille lähestymiskielto on yksi rakkaudentunnustus muiden joukossa. Olmitytön ja glitteripojan seikkailuja riittää viiden elokuvan verran, joten Huonojen elokuvien kerholta eivät elokuvat valitettavasti lopu kesken.

Bloodsport (1988)

Koska pääsiäiseen liittyy erottamattomasti veri ja kärsimys, päätimme katsoa JCVD:n läpimurtoelokuvan Bloodsport. Kansainvälisellä Mel Gibson -asteikolla elokuva on väkivaltaisuudellaan jossain Apocalypton ja Braveheartin välissä. Eli ihmismehu lentää, mutta Passion of the Christin veriorgioihin saakka ei ihan valitettavasti päästä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Bloodsport kuitenkin on täydellinen huono elokuva! Nuori ja puhtoisen oloinen van Damme pääsee mättämään veren maku suussa kierrepotkuilla pahoja tyyppejä pataan ja saa samalla kostettua ja kerättyä itselleen mainetta kovana jätkänä. Pääseepä nuori taistelijamme elokuvassa myös panemaan. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja emme epäile sitä hetkeäkään! Tästä innoittautuneena Huonojen elokuvien kerhon löytää keväällä itämaisten taistelulajien alkeiskurssilta.

Näiden lisäksi katsottujen elokuvien listalta löytyvät pääsiäisen teemaan sopivat Kristuksen viimeinen kiusaus (The Last Temptation of Christ 1988) ja Ben-Hur (1959). Koska kyseessä on kaksi ihan oikeaa elokuvaa, eikä jotain, mitä on harhaanjohtavasti markkinoitu elokuvana, voitte lukea näistä teoksista vaikkapa Wikipediasta. Täytyy kuitenkin sanoa, että lukuisten kuraelokuvien jälkeen tuntuu hyvältä katsoa elokuvia, joissa eivät tarina, ohjaus ja näytteleminen kuse aivan täydellisesti.

Deadlock & Branch