perjantai 24. tammikuuta 2014

Uudet arvostelukriteerit

Huonojen elokuvien kerho on päättänyt vuoden 2014 aluksi tarkentaa arvostelukriteerejään. Olemme aikaisemmin käyttäneet satunnaisesti (eli ehkä noin kaksi kertaa) Timo Koivusalo -asteikkoa (TK-asteikko), mutta emme ole sen tarkemmin määritelleet asteikkomme sisältöä. Uuden vuoden kunniaksi saatamme kuitenkin vihdoin esitellä teille perusteet asteikon skaalasta ja sisällöstä.

Pääpiirteisesti TK -asteikko kuvaa elokuvan taiteellisen ja tuotannollisen kunnianhimon tasoa. Toisin sanoen siinä kuvataan yleisvaikutelmaa elokuvan tuotannollisista ansioista, kuten kuvauksesta, käsikirjoituksesta ja lavastuksesta näyttelijäntyötä unohtamatta. Kuten aikaisemmista arvosteluistamme saatatte päätellä, TK-pisteiden saaminen ei ole varsinaisesti kunniaksi elokuvalle. TK-asteikko lähtee siitä, että mitä kusisempi tuotanto on kyseessä, sitä enemmän pisteitä ropisee. Timppoja jaetaan yhdestä viiteen ja arvostelut tunnistatte tästä tunnuksesta: 

Timo antaa Sibeliukselle 5/5!

Timo Koivusalo -asteikon lisäksi olemme lanseeranneet blogiimme myös uuden laajemman arvosteluasteikon, jossa kuvaamme subjektiivisesti sitä pettymyksen ja tyhjän raivon tunnetta, joka valtaa katsojan paskan elokuvakokemuksen jälkeen. Tämä asteikko tunnetaan lyhyesti jatkossa vain "perseestä-asteikon" nimellä. Perseestä-asteikko (P- tai vaihtoehtoisesti JC-asteikko) toimii samoin kuin TK-asteikko, eli mitä suurempaa kuraa on tiedossa, sitä korkeammat pisteet elokuva saa.
 
Viisiportaisen perseestä-asteikon tunnuksena on puolestaan tämä klassinen herrasmies:

James on innoissaan uusista ystävistään.

Huonojen elokuvien kerho pidättää itsellään oikeuden määritellä ja käyttää molempia asteikkoja ihan miten sattuu. Esimerkiksi näin:

Kaunis mieli:


3/5
2/5

Kaksipäisen kotkan varjossa:


5/5

Deadlock & Branch
∞/5




 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti