Kaukainen maa

Timo Koivusalo on saanut osakseen jatkuvaa ja täysin ansaittua kritiikkiä sekä pilkkaa myös tämän blogin kirjoittajien osalta. Tietäkää, hyvät lukijat, että huono maku, taipumus paisutella ja vääristellä historian tapahtumia ja jopa rasismiksi tulkittavissa olevien stereoptypioiden esittäminen kansojen syvimmästä ytimestä eivät ole yksin suomalaisten huippuohjaajien etuoikeuksia. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vuonna 1992 julkaistu Ron Howardin ohjaama elokuva Kaukainen maa (Far and Away), joka tuskaisan pitkän kestonsa aikana onnistuu esittämään irlantilaiset yksinomaan  yksinkertaisena, lapsenomaisena sekä rytmikästä musiikkia harrastavana kansana, jolla on hieman hassuttelevaa taipumusta juopotteluun ja primitiiviseen väkivaltaan sekä julmuuksiin. Nykyaikana, poliittisen korrektiuden vallitessa, irlantilaisia ei saa enää esittää samalla tavalla, mutta 1990-luvulla se ei ollut niin tarkkaa. Silloin asiat sanottiin vielä, niinkuin ne olivat!

Titanicilla oli kaikki vielä hyvin.

Elokuvan juoni on lyhykäisyydessään seuraava: Peri-irlantilainen Tom Cruise esittää landepaukkua, joka lähtee kostamaan maanomistajalle vuokrarästeistä johtuvaa häätöä, mutta päätyy lopulta karkaamaan Ameriikkoihin Nicole Kidmanin esittämän maanomistajan "feministityttären" kanssa. Eripurainen parivaljakko päätyy Bostoniin hanttihommiin ja yrittää saada rahat kasaan, jotta voisi päätyä landepaukuiksi Oklahomaan, sellaiseen kivan idylliseen maalaismaisemaan ilman vanhan maailman rajoitteita. Tämän "romanttisen" kepulaisen unelman toteutuminen viekin lähes kaksi ja puoli tuntia. Matkalla karisevat ennakkoluulot köyhistä ja rikkaista sekä viimeinenkin uskottavuus sysipaskoista näyttelijänsuorituksista. Tosin täytyy huomauttaa, että 1800-luvulla on osattu tehdä ilmeisen hyviä permiksiä ja hiusten pehmennyksiä.

Elokuvan juonella ei oikeastaan olekaan mitään väliä, sillä lopulta elokuvan keskiöön nousee vain elokuvan todellista pääosaa esittävä Tom Cruisen kammottava irlantilaisaksentti. Niukasti kakkoseksi tälle mongerrukselle jää vain Kidmanin australiasta muokattu protestantti-irkkuilu. Tomppaa kuunnellessa (jossain vaiheessa naurun ja häpeän aaltojen välimaastossa) sitä alkaa pohtimaan, että eikö maailmasta todellakaan vuonna 1992 löytynyt yhtään lahjakasta irlantilaista roolia vetämään. Katsotaanpa. Olivatko Liam Neeson, Pierce Brosnan tai vaikka jumalauta Aidan Quinn varattuina? Myös esimerkiksi lontoolainen Daniel Day-Lewis teki pari vuotta myöhemmin kohtalaisen kovan näyttelijänsuorituksen irkkuna. (Saattoi saada siitä jopa Oscar-ehdokkuuden.) Heidän sijastansa nenäänsä on kuitenkin päässyt valkokankaalle esittelemään ysärin alun kultapoika, vaikka kaikki jo silloin tiesivät, että ei Tompasta ole mihinkään ilman lentokonetta ja arjalaista wingmania. Tompan äänihuulia ja katsojaakin pahemmin sääliksi käy kuitenkin kaunista Nicole Kidmania, jonka kohtaloksi jää elokuvassa valita Tom Cruisen ja Thomas Gibsonin näyttelemän gay-tekoviiksimiehen väliltä. Tasan eivät mene nallekarkit, eivätkä myöskään heteromiehet. Seksikkäintä ja miehekkäintä roolia elokuvassa kantaakin Senior Chief Petty Officer Miles O'Brien. Make it so!

Pahimmillaan elokuva muistuttaa katsojaa Koivusalon mestariteoksesta Kaksipäisen kotkan varjossa, tosin korkeammilla tuotantoarvoilla. Irlantilaiset maajussit ovat juopottelusta ja köyhyydestä huolimatta joviaaleja tyyppejä ja protestanttiset maanomistajat ovat sympaattisia kaappijuoppoja, joilla ei ole mitään tekemistä vuokraviljelijöiden kurjuuden kanssa. Maanomistajan kätyri on tässä elokuvassa pahis, joka polttaa köyhien viljelijöiden kodit. Kukaan ei ole mistään vastuussa, kurjuus on vain pittoreski yksityiskohta ja Irlannissa on kivat rantamaisemat. Koivusalolainen historiakäsitys puskee tässä teoksessa pintaan kuin hukkuneen ruumis jäiden sulaessa keväällä. Onneksi elokuvassa ei ole kiusallisia musiikkinumeroita.Voisi hyvin olla. Parit näppärät irlantilaiset rallatukset. Ai saatana.

Kaiken tämän kauheuden keskellä asioita tuntuu olevan niin kovin vaikea laittaa perspektiiviin. Viimeistään Nicolen kurkkiessa Tompan penistä kulhon alta on katsojan hyvä muistaa, että ohjaajan puikoissa häärii Ron Howard, mies, joka myöhemmin loi meille Kauniin mielen ja Da Vinci -koodin. Mitä siis oikein odotimme? Tämä tietoisuudessamme Kaukainen maakin alkaakin tuntua ihan siedettävältä elokuvalta. Aina voisi olla huonommin. Tämäkin voisi olla Markus Selinin tuottama.

Branch & Deadlock