The Last Stand

Tutustuin Jee-Woon Kimin kädenjälkeen ohjaajana ensimmäisen kerran syksyllä 2012 käydessäni katsomassa Rakkautta&Anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa esitetyn I Saw the Devil (2010). Kyseessä on sarjamurhaajafilkka ja kostotarina, jossa agentti jahtaa sarjamurhaajaa, joka on murhannut agentin kihlatun. Elokuva oli ihan näppärä oman lajityyppinsä edustaja siihen asti kunnes tajusin, että sen olisi pitänyt loppua jo viisi kohtausta aikaisemmin. No, ehkä se loppuisi kohta.

Tämä oli turha toivo, sillä filmi jatkui ja jatkui ja jatkui. Poliisi jahtasi edelleen sarjamurhaajaa, joka sai aina välillä niin pahasti nekkuunsa, että normaali ihminen olisi esimerkiksi kuollut. Sitten tuli nokkela juonenkäänne ja sarjamurhaaja pääsikin niskan päälle, mutta sitten taas kävi jotain ja kaikki muuttui taas, mikä tässä vaiheessa oli oikeastaan ihan sama. Katsellessani valkokankaan loputonta kissa ja hiiri -leikkiä mieleeni juolahti lukuisia ajatuksia. Ihan hirveetä paskaa. Pitää käydä elokuvan jälkeen vessassa. Ei helvetti. Saakohan enää tähän aikaan mistään kahvia? Miten olisi kalja? Milloinkohan seuraava bussi lähtee kotiin? Oliko meillä huomenna vielä joku näytös? Minä valitsen seuraavan elokuvan. Nyt se loppuu. Eikä mitä, jatkuuko tää vieläkin?! Miten on mahdollista, kysyn vaan! Ikävää myöntää, mutta loppujen lopuksi kyseisessä elokuvassa parasta oli lopputekstit, joiden aikana sai vihdoinkin nostaa perseensä penkistä.

Kimin ohjaama The Last Stand (2013) on onneksi kestoltaan lyhyempi ja siihen on saatu pääosaa esittämään itse Arnold Schwarzenegger. The Last Standin tarinahan menee siten, että meksikolainen huumepomo (Eduardo Noriega) pakenee FBI:n kätösistä ja suuntaa pakomatkansa kohti kotimaata. Tietenkään pakomatkaa ei tehdä incognito, vaan kunnon superrikollinen matkaa hyvin istuvassa puvussa uudenkarhealla urheiluautolla kätyreiden raivatessa tiesulun toisensa jälkeen. Kaikeksi onneksi Meksikon rajan läheisyydessä sijaitsevassa pikkukaupungissa toimii sheriffinä Arnold, joka on tietenkin aikaisemmin toiminut Los Angelesin poliisivoimissa, mutta jostain täysin keksitystä syystä päätynyt tuppukylän lainvalvojaksi. Pitää kuitenkin muistaa, että Arskalla on ollut urallaan vastassa muun muassa Darth Vaderin ääni, predator, Jesse Ventura, T-1000, vanha vihtahousu sekä oma klooni. Siinä ei meksikolainen huumehemmo iskujoukkoineen tunnu missään.

The Last Stand on aika perustoimintakuraa. Ohjaaja ei ole pitkittänyt elokuvaa ihan yhtä paljon kuin aikaisempaa ohjaustyötään, mutta ei edelleenkään osu ihan nappiin. Tämä ei johdu pelkästään lopun pakollisesta äijäperseilystä, vaan elokuvan olisi voinut päättää vähän aikaisemmin. Tiivistäminen on se sana, mitä tässä haen. Elokuva on käytännössä iso takaa-ajokohtaus, jonka loppupuolella Arska pääsee ampumaan pumppuhaulikolla Terminator-tyyliin ja käyttämään nyrkkejään. Sivuosassa häärää Johnny Knoxville laillisuuden rajamailla hääräävänä ase-eksperttinä, mikä tietenkin myös kertoo elokuvan laadukkuudesta. En todellakaan tiedä, että millä verukkeella Forest Whitaker on saatu FBI-agentin rooliin. Eduardo Noriega on ihan pätevä, mutta kohtuullisen kliseinen pahis.

Vähän tulee mieleen, että tässähän on ehta Jean-Claude Van Damme -elokuva (pahoitteluni Deadlockille tästä rinnastuksesta), jossa pääosassa sattuu vain olemaan Jean-Clauden sijaan kasaritoiminnan kirkkain tähti. Ei voi muuta kuin jälleen kerran todeta, että Neuvostoliiton romahtaminen pilasi amerikkalaisen toimintaelokuvan.

The Last Stand:

3/5

3/5

Branch