Ghost Rider

Nyt kun teinivampyyreistä on päästy eroon, on aika jälleen kääntää katse kehnoihin sarjakuvaleffoihin. Mark Steven Johnsonin ohjaama Ghost Rider (2007) kertoo vanhalle vihtahousulle sielunsa myyneestä stunt-ajajasta Johnny Blazesta, mutta tosiasiallisesti tämä Marvelin sarjakuvaan perustuva filmatisointi kuvaa Nicholas Cagen uran lipumista posliinipyttyyn elokuva kerrallaan. 

 

Teini-ikäinen Johnny (Matt Long) myy sielunsa perkeleelle (Peter Fonda) pelastaakseen syöpää sairastavan isänsä. No, tämähän menee tietenkin vituiksi ja faija kuolee tehdessään moottoripyörätemppua. Johnnysta (Nicholas Cage) itsestään tulee aikuisena stunt-ajaja, joka vapaa-ajallaan syö karkkia ja katsoo apinavideoita. Belsebuubin kanssa tehty sopimus ei ole ole kuitenkaan unohtunut ja kun paholaisen jälkikasvu (Wes Bentley) aikoo vapauttaa helvetin maan päälle tai jotain muuta yhtä kasuaalia, pääsee Johnny toteuttamaan omaa osaansa sopimuksesta. Romantillisesti elokuvasta löytyy toki Johnnyn teinirakkaus (Eva Mendes).

Ghost Riderin yleinen huonous on suoraan "Paskat sarjakuvafilmatisoinnit for dummies"-ohjekirjasta:

Mutkat vedetty suoriksi alkuperäisen teoksen suhteen? Check

Vammainen ohjaus ja käsikirjoitus? Check

Paperinohuet henkilöhahmot? Check

Käsikirjoituksesta ja henkilökuvauksesta johtuva hieman Salkkareita laadukkaampi näyttelijätyö? Check

Naispääosanesittäjän tissit saavat ruutuaikaa kuin näyttelijä itse? Check

Kököt on-linerit? Check

Muutenkin paska dialogi? Check

Hanurista olevat tehosteet? Check

Huijattu olo katsojalla? Check

Oliko tämä kuitenkin odotettavissa? Check

Olisiko kannattanut vetää naula päähän ennen elokuvan katsomista? Check

Menenkö samaan lankaan uudelleen? Check

Lyhyesti sanottuna: Ghost Rider on samaa tuubaa kuin Nastamuumio, 300 tai ihanmikätahansamuupaskasarjisleffamikänyttuleemieleen. Sarjakuvafilmatisointien (no, oikeastaan aika monien muidenkin elokuvien) todellinen sydän löytyy henkilöhahmoista ja näyttelijöiden roolityöskentelystä. Tälle elokuvalle olisi ihan kohtuullista ja jopa armollista tehdä sydänlihaksen amputaatio, mielellään Tuomion temppelistä mallia ottaen. Nicholas Cage on nimittäin pääroolissa lähinnä retardi. Kaikkitietävän Wikipedian mukaan Cage halusi alkuperäisen kovismeiningin sijaan saada lisää syvyyttä Johnny Blazen hahmoon. No, syvyydestä voidaan olla monta mieltä, mutta retardius on onnistunut täysin. Peter Fonda on kevyesti bergmanilainen paholaisen roolissaan, kun taas Wes Bentley näyttää lähinnä Robert Pattisonin ilkeältä pikkuveljeltä. Eva Mendes saa kunnian esitellä kaula-aukkoaan.

Oman lisänsä elokuvaan tuo aaveajajan erikoistehosteinen hahmo. Tämä viimeistään todistaa sen, että suomalaisen päiväpolitiikan lisäksi känni&läppä-paradigma voi hyvin myös elokuvateollisuudessa. Ghost Riderin tekijät olisivat voineet pyytää konsultaatiota vaikkapa Iron Maidenin tyypeiltä, koska onhan Eddie paljon siistimmän näköinen hahmo kuin paskasti toteutettu digitaalipääkallo.

Branch

Cocktail

Olen nähnyt Roger Donaldsonin ohjaaman elokuvan Cocktail (1988) aivan liian monta kertaa elämäni aikana. Lapsena katsoin sen varmaan kerran viikossa, sillä kodissani oli valittavana tasan kolme VHS-kasettia: Quo Vadis, Edvin Laineen Tuntematon sotilas ja Cocktail. Tarkemmin ajatellen vanhempani olisivat voineet katsoa hieman tarkemmin sen perään, millaista tuubaa ruudusta tuijotin. Mielestäni esimerkiksi realistinen ja isäm maallinen sotakuvaus olisi ollut huomattavasti parempaa viihdettä alle kymmenvuotiaalle vesalle kuin yksikään Tom Cruisen elokuvista. Muistan myös jo lapsena Cocktailin olleen jotenkin käsittämättömän nolo. Voin kertoa, että fiilis ei ole kahdessa vuosikymmenessä kadonnut minnekään. 

Kärsimystä lievittääkseni aion raportoida teille tuntojani elokuvan katsomisen ajalta. Koska elokuva nautitaan YLE-veron antimena, joudutte väliajoissa luottamaan sekuntikellon tuloksiin.

00.00.00 Tomppa kaahaa kavereineen autolla jossain keskellä junttikylää. Tulisipa kolari ja elokuva päättyisi tähän. Ei perkele tule. Nyt sen ystävät työntää sen bussiin. Pikkukaupungin poika matkalla suureen kaupunkiin. Tämä on miesten Coyote Ugly.

00.03.52 Tomppa aikoo tienata miljoonan. Ilmeisesti rattopoikana.

00.07.00 Nyt kouluttamaton Tomppa ei saa töitä Wall Streetiltä. Tämä olkoon teille opetuksena lapset: pysykää koulussa ja käykää nenäleikkauksessa, jos tarpeen.

00.09.09 Tomppa ei osaa tehdä gin tonicia. En tiennyt, että se saikin Siltasesta töitä.

00.11.00 Tomppa aloittaa libertaariopinnot collegessa. Tämä onkin republikaanien mainos. Ei, se olikin Top Gun.

00.12.30 Tom on pulloja pyörittävä naistenmies. Elokuva kertoo Tauskin elämästä!

00.15.00 Tom kirjoittaa omaa muistovirttään. Olisipa tämä enne.

00.19.48 Yhyhyy. Proffa kiusaa, eikä yliopistolla opi mitään oikeasta elämästä. Ahaa. Tämä onkin siis persujen mainos. Cocktail – aikaansa edellä.

00.21.27 Miesten herkässä bondaushetkessä selviää, että ainoa syy myydä viinaa on saada naisia. And my god it works!

 

00.23.00 Taas lentää pullot ilmassa. Itsehän arvostan lähinnä lasiin osunutta alkoholia.

00.27.52 Tomppa kertoo orgasmivitsin samannimistä drinkkiä tilaavalle naiselle. #myötähäpeä

 

00.29.27 Eka panokohtaus. Anteeksi, jos en selitä tarkemmin. (Näyttää painin ja raiskauksen sekoitukselta.)

00.30.47 Mainoskatko. Jumalalle kiitos. Haen viskin…

00.37.00 Taas jatkuu. Tompalla on vosu. Nyt se haluaa vielä oman baarin. Tämä onkin Levottomat – Kun mikään ei riitä.

00.40.30 Tompan vosu iskee Tomapan kaveria. Tomppa itkee, eli taas Top Gun -meininkiä. Naiset ovat pilanneet maailman.

00.43.15 Vosu 2.0 esittäytyy. Hitto, mikä fleda!
 

00.50.00 Mutta tolla yhdellä on samanlainen fleda kun mulla. Shiit!

00.50.25 Nyt vosu kakkosta pusitaan rannalla. Tompalla on viidakkopaita ja korokepohjat, tai sit toi mimmi on kääpiö. Mikä tää on? Joku rakastumis-montage? Nyt pulitaan rantavedessä. (Missä mun viski on?)

00.55.00 Tomppa puhuu irlantilaisella aksentilla. Ja nyt pannaan vesiputoksen juurella ja nuotion loisteessa. (Missä se mun viski oikeasti on? Jäi keittiöön. Voi saatana. Olen Suomen huonoin juoppo. Suojelen sieluani ja haen sen, vaikka ei ole mainostauon paikkakaan.)

01.00.00 Huonoin BFF koskaan huijaa Tompan vokottelemaan rikasta vanhaa naista. Seuraa kolmiodraamaa.(Onneksi viskini löytyi ajoissa.)

 

01.01.44 Mainoksia. Lasin täyttö ja elokuvan keston tarkastus. Vielä tunti, FAAK!

01.08.20 Taas mennään. Jumala, anna voimaa; Tomppa on ilman paitaa heti kärkeen.

01.12.30 Tomppa 12v. viihdyttää vanhaa tätiä. Kiitos, että sain tämänkin nähdä. 

 

01.15.49 Whoaah. Kasarinen pastelliräjähdys taidegalleriassa.

01.19.05 Pettymys uraan gigolona ajaa Tompan vosu 2.0:n kimppuun. Tompassa on stalkkerin vikaa. Onko tämä sittenkin Twilight?

01.22.10 Nyt Tomppa oikeuttaa pettämistään raskaana olevalle naiselle miesten välisellä vedolla. Hieno mies!

01.32.40 Taas mainoksia. Tää elokuva ei lopu koskaan. 

01.45.30 Tomppaa itkettää, kun paskin BFF koskaan on ampunut aivonsa pellolle luksusjahdissaan. "Goooose, noooooo!"

01.48.23 Tää itsemurhakirjeen itkuinen lukeminen herättää enemmän myötähäpeää, kuin alaston Hannele Lauri. Jumalauta, Tomppa on lahjakas!

01.50.13 No nyt se menee kerjäämään naikkoseltaan säälipesää ”kuollut paras kaveri” -kortilla. Tyylikästä. 

01.52.00 Se toimii! 80-luvulla naiset vielä tiesivät paikkansa.

01.55.08 ”The bar is open!” No niinpä onkin. Nyt maistuisi olut tai kaksi. Tai lobotomia.

Deadlock

Twilight - Aamunkoi osa 2

Viimeinen Twilight-elokuva on nyt vihdoin katsottu ja on aika kerätä kasaan elokuvasavotan loppupäätelmät. Ensinnäkin, viides elokuva on ihan yhtä hanurista kuin aikaisemmatkin osat. Kaikille kiusallisten ja tylsien elokuvien ystäville kyseessä on huikea elämys, mutta meille muille vapaa-ajan todellista väärinkäyttöä. On jopa mahdollista, että viides osa on edeltäjiään hieman typerämpi. Olin itse kuitenkin tässä vaiheessa jo niin turtunut, että en kiinnittänyt siihen huomiota. Summa summarum, Twilight-elokuvat onnistuvat yhdistämään päiviräsäskonservatiivisuuden yliluonnolliseen nössöilyyn ja korkkiruuvin muotoisiin ihmissuhdekäsityksiin. Hieno ja täysin tarpeeton saavutus huonojen elokuvien historiassa.

Neljännen osan lopussahan teiniolmi (Kristen Stewart) kupsahtaa synnytyksen päätteeksi. Olisi kuitenkin kohtuutonta toivoa, että tarina päättyisi tähän. Olmi palaa, yllätys yllätys, kuvioihin glitterinhohtoiseksi vampyyriksi muuttuneena ja tämän jälkeen eletään vampyyrien Espoo-elämää, johon kuuluu ydinperhe lapsineen, omakotitalo, perheauto ja romantillinen avioseksi Robert Pattisonin esittämän aviosiipan kanssa takkatulen ääressä (tosin en usko espoolaisten harrastavan romantillista avioseksiä insinöörien kansoittamilla omakotitaloalueillaaan). Vähän on tietysti omalle faijalle seliteltävää, mutta se on sivuseikka perheonnen rinnalla. Perheonnen määrä on toki suoraan verrannollinen katsojan kokeman kuvotuksen kanssa.

Italian larppivampyyrit eivät kuitenkaan ilahdu ihkupariskunnan nopeasti kasvavasta perheenlisäyksestä ja taas ollaan napit vastakkain, nyrkit pystyssä ja hampaat kurkulla, tai näin ainakin katsojille uskotellaan. Oikeasti elokuvassa ei taaskaan tapahdu mitään. Katsojalle toki esitellään lähinnä erilaisia vampyyrihahmoja vaihtelevilla kyvyillä. Yliluonnollisten erikoiskykyjen lisäksi monet vampyyrit osaavat puhua englantia kököllä itäeurooppalaiskorostuksella ja näyttää Ukrainan euroviisuedustajilta jostain 2000-luvun uumenista. Nämä ovat ehkä kiinnostavimmat elokuvassa esitellyt kyvyt. Tahattoman komiikan määrä on tässä kohtaa lähes liikuttavaa, mutta se ei pelasta elokuvaa.

Yleisen ankeuden ja lisäksi näyttelijätyö on edelleen samaa shaibaa. En jaksa enää sanoa mitään Kristen Stewartista, Robert Pattisonista tai Taylor Lautnerista. Mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Lukekaa edelliset postaukset.  

Ensimmäisessä elokuvasarjaa käsittelevässä postauksessa esitin, että Twilight-saaga on pilannut vampyyrielokuvat nykynuorisolta. Olen edelleen samaa mieltä, mutta koska elokuvateollisuus tuottaa uutta paskaa koko ajan, niin en usko Twilightin tuottaman vahingon olevan pysyväluonteista. Eiköhän jotain muuta putkahda tilalle, sillä kehnot fantasiaelokuvat ja -kirjat on kuitenkin ehtymätön luonnonvara. Haluan kuitenkin lähettää tässä vilpittömät terveiseni kaikille paskoista fantasiatuotoksista elantonsa saaville, erityisesti Stephanie Meyerille: menkää oikeisiin töihin. Ihan oikeasti. 
 
Branch