Jos vaihtaa tapahtumapaikan, pahikset ja Bruce Willisin pökkelöön Channing Tatumiin sekä laittaa päähän tosikkojen tyhmyyskypärän, niin saa aikaiseksi White House Downin. Elokuvassa Valkoisen talon valtaavat huolestuneiden kansalaisten ja Ameriikan isäm maan ystävien muodostamat puolisotilaalliset joukot, joille Yhdysvaltain presidentin (Jamie Foxx) harjoittama ulkopolitiikka edistää hipsterisaatiota, homosaatiota, maailmanrauhaa ja muuta ulkomaanpellemeininkiä, jossa rehelliset aseyrittäjät joutuvat taloudellisiin vaikeuksiin. Amerikassa ei ole mahdollista kirjoitella näistä aiheista Uuden Suomen blogeihin caps lock pohjassa, joten sorrettujen patrioottien ainoaksi vaihtoehdoksi jää Valkoisen talon valtaus. Tämän esteenä on tosin Channing Tatumin näyttelemä poliisi, joka sattuu olemaan puljussa ärsyttävän teinityttärensä (Joey King) kanssa. Eipä aikaakaan, kun Channing juoksentelee Jamie Foxxin kanssa vaimohakkaajapaidassaan. Tämän lisäksi elokuvassa räjäytellään paljon asioita.
Roland Emmerichin elokuvat sisältävät yhtä paljon itseironiaa ja huumoria kuin Vain elämää-sarjan Samuli Edelmann-jakso. Pahinta on kuitenkin se, että Emmerichin elokuvat eivät onnistu olemaan edes tahattomasti koomisia, vaikka dialogin taso on parhaimmillaan kuin Kyösti Pöystin pelaamasta videopelistä. Rolandia täytyy kuitenkin ihailla ohjaajana, sillä tämä pystyy toteuttamaan elokuvissaan uskomattomia typeryyksiä lähes zeniläisellä tyyneydellä. Kyseessä on ohjaaja, joka on selvästi löytänyt oman paikkansa elokuvauniversumissa. Emmerich on toimintatosikkouden peruskallio, jonka elokuvissa satunnaiset nokkeluuteen pyrkivät onelinerit tuntuvat ainoastaan päälleliimatuilta. White House Down on uskollinen lajityypilleen ja pitää rautakangen elokuvallisessa ahterissaan loppuun asti. Siitä on myös löydettävissä toimintaelokuvan hienoja perinteitä kuten:
-päähenkilöllä on vaikea suhde lapseensa, joka on todella ärsyttävä
-lapsi ei kuole elokuvan aikana, vaikka katsoja kuinka sitä toivoisi
-elokuvassa melkein räjäytetään ydinase ja puolet maapallosta
-pari terroristia aina peittoaa armeijan ja kansalliskaartin
-tästä huolimatta päähenkilöön ei terroristi onnistu osumaan (nk. stormtrooper -efekti)
-elokuvassa on pakollinen homopainikohtaus, jossa pudotaan 20 metriä lasikaton läpi
-kukaan ei kuitenkin vahingoitu silleen oikeasti
-vaikeat perhesuhteet parantuvat aina ydinaseapokalypsin uhan alla
-vaimonhakkaajassa juoksentelu parantaa urakehitystä.
White House Down on hieno osoitus siitä, että toimintaelokuvalla on vielä linnakkeita, joihin nykyajan ironian ja kepeiden kulttuuriviitteiden syöpä ole vielä kyennyt porautumaan. Tämän elokuvan katsottuaan voi muistella hyviä vanhoja aikoja, jolloin laivat olivat puuta, miehet rautaa ja toimintaelokuvat täynnä erilaisia kemianteollisuuden tuotteita.
