Yksinkertaisuudessaan Magic Mike on lihan värinän ympärille rakennettu täysin turha kasvutarina, jossa kolmenkympin väärälle puolelle ehtinyt miestrippari/huonekaluseppä Mike (Channig Tatum) ottaa siipiensä alle elämänsä hukkaavan college drop outin (Alex Pettyfer) ja vetää penskan mukanaan strippibisnekseen. Mike opettaa jampalle alan metkut, ja kas vain poitsullahan sattuu oleman kiva kroppa sekä merkittäviä lahjoja koreografioiden oppimiseen. Sitten lentävät napit ja dollarin setelit viuhuvat. Tässä vaiheessa katsoja uskoo vielä viihtyvänsä, mutta se on harhaa. Pian paljaan pinnan kääntöpuolella katsojaa kidutetaan syväluotaavalla katsauksella miesstrippareiden kokaiininhuuruisten vosubileiden ja penispumpun käyttöohjeiden sävyttämään maailmaan. Jengi sekoilee pillereiden sekä meksikolaisten huumediilereiden kanssa ja Miken tehtäväksi jää ymmärtää, että onni löytyy keskiluokkaisesta perhe-elämästä. Kyseessä on siis Nic Cage -elokuva suurilla rintalihaksilla ja Geordie Shoren syvällisyydellä.
(Miken ja pennun lisäksi elokuvassa on muitakin hahmoja,
mutta ne olisi suurelta osin voinut korvata tietokonetekniikalla. Yhteensä
muilla stripprijengin hahmoilla on vuorosanoja kaksivuotiaan sanavaraston
verran ja älykkyyttäkin nippa nappa yhtä paljon. Matthew ”Oscar”
McGounaghgheygheyn eeppistä tanssivaa gay-Dallas Buyers Club -hahmoa lukuun
ottamatta Magic Miken muut suoritukset toimivat näyttelijöilleen lähinnä
koe-esiintymisenä tšekkiläiseen homopornoon.)
Mukavakavasta asetelmasta ja henkilöiden ”henkisestä
kasvusta” huolimatta Magic Mikessa olisikin ainesta ennemminkin mieslihan
esillepanoon kuin puhdasveriseen elokuvaan. Katsojan harmiksi ohjaaja Steven Soderbergh ei kuitenkaan ole tajunnut panostaa tarpeeksi paljon rainan todellisen antiin eli lihaskimppujen korneihin tanssikohtauksiin, joissa lavalla esitellään toisen toistaan törkeämpiä Chippendale-kliseitä palomiehistä Village Peopleen. Öljytty liha ketkuu ja menopaussia läpikäyvän Ritvan munasarjat käynnistyvät viimeiselle ristiretkelleen. Oi, kuinka vakavia elämää pohtivia
keskusteluja läpikäyvissä kohtauksissa katsoja toivookaan, että elokuva olisi
kokonaisuudessaan tehty ylistämään nahka-asuja ja salijäsenyyttä sekä välttämään ikuisia
stripparikliseitä á la Demi Mooren Striptease. Vaan ei. Nyt Öljyttyjen
miesvartaloiden ihailu ja kieltämättä varsin nerokkaat koreografiat keskeytetään aivan turhan usein ruikutuksella
miestrippareiden kovasta kohtalosta ja huonosta elämästä. Ensin glorifioidaan
nuorta lihaa ja hillitöntä tienausta, sitten valitetaan miesten
esineellistämisestä. Elokuvassa onkin näiltä osin ainesta miesasiamiesten kesäjuhlien
ohjelmanumeroksi tai kristillisdemareiden valistusvideoksi kaupungin vaaroista.
Elokuva lupaa villiä viettelyseikkailua kiellettyyn karkkimaahan, mutta lopulta
käteen jää moraalisaarna Räsäsen tapaan ja katsojalla on petetty olo. Jos elokuvan katsoo kuten pornoa, kelaten aina vain herkullisiin osiin, saa leffasta irti puolisen tuntia trimmejä ylävartalolihaksia. Muuten kesäretki Kannelmäen Prismaan tai esimerkiksi Guantánamoon tarjoaa varmankin enemmän viihdykettä. Elokuvaa katsellessamme ystäväni totesi leffan olevan elokuvan käsikirjoittaneen Channing Tatumin fantasiaa. Oma teoriani on, että Magic Mike on kivikasvoisen Taattumin psykoterapiasessioiden tuottama tilitys, jossa katsoja saa kurkistaa herran synkkään strippimenneisyyteen ennen tähteyttä megasuosion saaneissa (ja sysipaskoissa) teinien tanssielokuvissa. Luulenpa, että jossain syvän etelän maisemissa on muutama permanentattu täti, jotka ovat saaneet palan Channingia ennen mainetta. Jätän tämän mielikuvan nyt aivoihinne.
Huonojen elokuvien kerho jää mielenkiinnolla seuraaman, mitä ensi vuonna ensi-iltansa saava, nerokkaasti nimetty Magic Mike XXL pystyy enää tarjoamaan. Vilahtaako silloin peenis?
Deadlock
